Kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita houkutellaan palaamaan kotimaihinsa entistä suuremmalla vapaaehtoisen paluun tuella, kertoo Turun Sanomat.

Rahakkaita paluumaita Irak, Afganistan ja Somalia

Suomalaisten veronmaksajien kustantamaa avustusta voidaan maksaa käteistukena tai hyödyketukena, jonka määrä on kotimaahansa palaavalle aikuiselle jopa 5 000 euroa maasta riippuen.

TS:n mukaan suurimmat tuet maksetaan esimerkiksi Irakiin, Afganistaniin ja Somaliaan vapaaehtoisesti palaaville.

Viiden tonnin lomaltapaluuraha

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho pitää kotiinpaluurahan kaksinkertaistamista käsittämättömänä.

– Somalian bkt/henkilö on alle 250 dollaria. Somalialainen katsoo netistä, että Suomi-nimisessä maassa on ihmeellinen asylum-niminen lottoarvonta: Voittaja saa ylläpidon loppuelämäkseen. Myös häviäjä saa halutessaan ylläpidon loppuelämäkseen tai vaihtoehtoisesti 5 000 euroa lomaltapaluurahaa.

– Miltä tämä mahtaa näyttää sieltä käsin katsottuna? Täytyy oikein tuumata, Halla-aho toteaa Facebookissa.

SUOMEN UUTISET