

LEHTIKUVA
Toimitus suosittelee
Viikon 33/2014 luetuin
Elokuu 2014 luetuin
PS: Viini ja vahvat oluet ruokakauppoihin
Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Hanna Mäntylä vaatii, että alkoholipolitiikassa tehdään Suomessa täyskäännös. Syiksi Mäntylä kertoo muun muassa Viron tuonnin ongelmat ja suomalaisen elinkeinon turvaamisen. Perussuomalaisten alkoholipoliittisen muutoksen listaan kuuluvat esimerkiksi alkoholiveron lasku ja viinien vapauttaminen päivittäistavarakauppoihin.
– Suomessa eletään käytännössä kieltolain aikaa. Aluksi viinit ja vahvat oluet tulisi vapauttaa myyntiin päivittäistavarakauppoihin, ja näin purettaisiin Alkon monopolia. Pienpanimoille tulisi sallia tuotteiden suoramyynti. On kestämätön tilanne, että yritys kerrallaan Suomesta siirretään tuotantoa naapurimaahan, jotta toimintaa voidaan laajentaa. Nyt tulisi kaikin keinoin edistää suomalaista yrittäjyyttä, eikä säätää lakeja, jotka sulkevat viimeisetkin ovet.
– Myös verotus on täysin kohtuutonta. Viimeisin veronkorotus aiheutti sen, että verotulot supistuivat, koska yhä enemmän viinaa tuodaan Virosta. Verotuksen lasku Suomessa ei aiheuttaisi verotulojen laskua, koska se kompensoituisi kotimaisen kysynnän kasvaessa ja helpottaisi myös kaupan- ja matkailu- ja ravintola-alan ahdinkoa. Yhtään työpaikkaa ei ole varaa enää menettää, Mäntylä huomauttaa.
Kohtuukäyttäjien holhous lopetettava
Perussuomalaiset haluavat ottaa mallia Keski-Euroopan alkoholilainsäädännöstä ja –verotuksesta. Heidän mielestään on väärin, että kohtuukäyttäjä kärsii holhouksesta ja verotuksesta lieveilmiöiden vuoksi.
– Yleisin argumentti esimerkiksi viinaveron laskua vastaan on se, että suomalainen ei osaa juoda, ja koko alkoholipolitiikka rakennetaan sen ajatuksen pohjalle. Keskimäärin suomalainen osaa kyllä juoda fiksusti ja kohtuudella. On kohtuutonta, että pienen marginaalin ongelmakäyttö määrittää koko alkoholipolitiikan.
Mäntylä katsoo, että verotuksella ja sääntelyllä ei juomatottumuksia viimekädessä saada muutetuksi. Kyse on hänen mukaan asenteista.
– Alkoholitottumuksia ei säädellä hinnoilla tai kieltolaeilla. Sen todistaa historia lähes sadan vuoden takaa. Juomatottumuksia ja -asenteita muutetaan sillä, ettemme tee asiasta tabua ja luotamme ihmisten omaan ajatteluun.
PS VERKKOTOIMITUS
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Emeritusprofessori Vesa Kanniainen: ”Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen väitteet maahanmuuton hyödyistä harhaanjohtavia”
Maahanmuutto rasittaa julkista taloutta, vaikka maahanmuuton hyödyt olisi huomioitu laskelmissa, toteaa kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen Leevi Leivon haastattelussa.

PS-Nuoriso: Suomalaiset ulos ja mamut tilalle – tähän johtaa kuntien punavihervalta
Perussuomalainen Nuoriso on tuohtunut Mikkelin kaupungin päätöksestä häätää kaupungin rivitalojen asukkaat pois, jotta asuntoihin voidaan asuttaa läheiseen vastaanottokeskukseen saapuvia turvapaikanhakijoita.

Vasemmiston verkkomedia huolestui naispoliitikkojen häirinnästä – samaan aikaan vasemmiston puolueaktiivi lietsoo häirintää naispoliitikkoa kohtaan
Vasemmistoliiton aktiivien toimittama Vasen kaista -verkkomedia julkaisi eilen laajan kirjoituksen naispoliitikkoihin kohdistuvasta häirinnästä. Tänään valtiovarainministeri Riikka Purra on kertonut häneen kohdistuneesta häirintäaktivismista, jonka taustalla on muun muassa vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas.

Mikkeli häätää suomalaiset pois ja remontoi sitten tulijoille uudet tilat – Antikainen: ”Tässä hälyttävä esimerkki siitä, miksi kuntien kotoutumistuista pitää leikata”
Yle uutisoi 12.8.2025 Mikkelin kaupungin päätöksestä häätää suomalaisia vuokralaisia kodeistaan vastaanottokeskuksen tieltä. Rivitalot vuokraa jatkossa Luona Oy, jolla on vastaanottokeskus naapurissa. Asukkaat pitävät kaupungin ratkaisua epäoikeudenmukaisena. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää Mikkelin tapausta hälyttävänä esimerkkinä siitä, mitä on odotettavissa, ellei turvapaikkapolitiikan kiristyksistä pidetä kiinni ja kiristetä lisää.

Espanjalaiskaupunki julisti muslimien julkiset juhlat pannaan – ”Paikallisen kristillisen perinteen vastaista”
Maahanmuutto ja monikulttuurisuus nostattavat tunteita ja ovat kiihkeiden erimielisyyksien ja jopa väkivaltaisten yhteenottojen taustalla Espanjassa. Kuten enenevässä määrin koko Euroopassa. Vieraalle vyörytykselle halutaan panna piste ja kunnioittaa omia paikallisia arvoja sekä perinteitä.

Turvetuotannon alasajo sulkee tehtaita Suomessa – Keskisarja: Turve pitää nostaa pannasta
Jokainen valistunut ihminen tietää, että turve on uusiutuva luonnonvara ja että Suomen turvesoissa on lähes Pohjanmeren öljyn suuruinen energia hyödynnettävissä, toteaa perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Teemu Keskisarja. Keskisarja pitää suurena ongelmana sitä, että turveyrittäjät ovat jo lyömässä rukkasia naulaan. Neovasta (entinen Vapo) eläkkeelle jäävä johtaja Ahti Martikainen on puolestaan jo vuosia varoittanut päättäjiä turpeen liian nopeasta alasajosta.

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita
Pääkaupunkiseudulla asuminen eriytyy yhä voimakkaammin asukkaiden äidinkielen ja sosiaalisen aseman mukaan. Nuorimmissa ikäluokissa jo puolet joidenkin alueiden asukkaista on vieraskielisiä. Vapaarahoitteisten asuntojen keskihinta kertoo puolestaan siitä, että uudistuotanto tai remontointi saattaa näillä alueilla olla haastavaa. Segregaatio sen sijaan on pomminvarmaa.

Purra: ”Kyllä riittää tässä maassa hommia puolueella, joka ei halua kupata veronmaksajan selkänahasta etuoikeuksia eikä totella kaiken maailman intressitahoja”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra nostaa esille toimittaja Ari Korvolan kirjan Tuppeensahattu Nuorisosäätiö, joka kertoo keskustaa lähellä olevan Nuorisosäätiön rikosvyyhdistä. Kirjan tärkeimpänä ansiona Purra pitää kuvausta siitä, miten rakenteellinen, poliittinen korruptio Suomessa toimi.

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista
Kansantaloustieteen emeritusprofessori Matti Virén kehottaa kaikkia pohtimaan valtiovarainministeriön esittämiä sopeutustoimia samanaikaisesti lakisääteisten peruspalvelujen, kuten terveydenhuollon rahoituspaineiden rinnalla. Toissijaisiin kohteisiin, kuten kotouttamiseen ja yritystukiin, ehdotettuja leikkauksia Virén pitää sopivina, ja muistuttaa, että leikkaamatta jättäminen ei ole nyt vaihtoehto.

Suomi ajoi alas turvetuotantonsa viherhumpan tahtiin – Polvinen: ”Edellisen hallituksen päätökset johtivat siihen, että Italiassa mafia juhlii ja turvetuottajat Suomessa menettivät työpaikkansa”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen nostaa Italian myrkkyjäteongelman varoittavaksi esimerkiksi viherhumpan aiheuttaman päästövimman ennalta-arvaamattomista seurauksista. Ilmastoideologian aiheuttama turvetuotannon alasajo saattaa johtaa siihen, että Suomessakin joudutaan turvautumaan epätoivoisiin ratkaisuihin, jotta suomalaisten kodit eivät jäätyisi talvella.