Tagi: nato

LEHTIKUVA

Puolustusteollisuus on voimakkaassa kasvussa ja muutoksessa niin Suomessa kuin globaalistikin. Teollisuuden kannalta Kainuu on mielenkiintoinen ja tärkeä maakunta muun muassa sen vuoksi, että siellä on Kainuun prikaati, Vuosangan harjoitusalue, Kajaanin ammattikorkeakoulu, yliopistotoimintaa sekä rajavartiosto. Myös Euroopan nopein supertietokone sijaitsee Kajaanissa, perussuomalaiset muistuttavat.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Presidentti Bidenin vuosittainen kansakunnan tilaa käsittelevä puhe meni pääosin hyvin. Biden kykeni antamaan itsestään energisen ja tolkullisen kuvan. Hän piikitteli Trumpia ja republikaaneja useaan otteeseen. Täysin ilman sekoiluja puhe ei kuitenkaan mennyt: presidentti sekoitti surmatun opiskelijatytön nimen jalkapallovalmentajaan ja käytti joidenkin mielestä laittomasti maassa olevasta surmaajasta poliittisesti epäkorrektia termiä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten europarlamenttiryhmä ECR kokoontui Helsinkiin nousevan kannatuksen merkeissä ja kesäkuun EU-vaalien läpimurtoa ounastellen. Paljon on kuitenkin vielä tehtävää äänestäjien vakuuttamisessa. Sanoman on oltava kirkas: unionissa päätetään vain niistä asioista, joita ei voi ratkaista itse kussakin jäsenmaassa omin neuvoin.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Alexander Stubbista tuli Suomen tasavallan 13. presidentti eduskunnassa perjantaina 1. maaliskuuta 2024 järjestetyissä virkaanastujaisissa. Sekä väistyvä presidentti Sauli Niinistö että uusi presidentti Stubb pitivät eduskunnassa puheet, joihin eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho vastasi. Halla-aho kiitti presidentti Niinistöä hänen osoittamastaan johtajuudesta ja toivoi presidentti Stubbin jatkavan samalla linjalla.  Lue lisää >