Talousvaikuttajat voivat puhua eurokriisistä vapaasti vasta eläkkeellä

Eurooppa-politiikan arvostelu ei ole populistista, tosiasioiden vastaista tai perussuomalaisten yksinoikeus. Eurooppa-kritiikkiä on yleensä totuttu kuulemaan euroalueen ulkopuolelta ekonomistien ja sijoittajien suusta – ja euroalueen sisällä pääasiallisesti populisteiksi leimattujen, mutta suosiotaan tasaisesti kasvattaneiden poliittisten ryhmittymien suunnalta. Kuitenkin kun ammatillisen aseman säilyttämisen merkitys vanhoilla päivillä rapisee pois, alkavat puheet myös demaritaustaisten  kansantalouden ja rahoitustoimintojen veteraanien puolelta olla raakoja.

Yhteenvetona voidaan todeta, että konkarit näkevät liittovaltion euron ainoana pelastajana, mutta liittovaltion pystyttäminen riittävässä laajuudessa ja tarvittavalla aikataululla nähdään epärealistiseksi ja Suomelle haitalliseksi.

Sekä ”vastuunkantajien” ja ”vaihtoehtoja mainitsemattomien populistien” olisi syytä hiljentyä, ja miettiä, mitä veteraanidemarit kertovat. Ja miettiä, miksi korkeissa asemissa olevat ihmiset uskaltavat avautua vasta eläkepäivillään. Mitä tai keitä he pelkäävät?

Leif Salmén summasi mielestäni osuvasti Seuran haastattelussa 13.6.2013:

– Lipponen ajoi pääministerinä valtaeliitin ja liike-elämän asiaa. Suomi vietiin Euroopan unioniin ja rahaliitto Emuun. Lipponen liittoutui valtiovarainministerinsä Sauli Niinistön kanssa. Sen seurauksena Suomi on suurissa vaikeuksissa ja euroalue sosiaalisen hädän ja hajoamisen tilassa. On vain ajan kysymys, milloin euroalue halvaantuu ja hajoaa. Urpilainen ei ymmärrä tästä mitään.

PETER NYBERG: Suomen on tehtävä valinta

Talous-Sanomien Jan Hurrin tekemässä haastattelussa 12.6.2011 Nyberg esitti, että euromaiden hätäluotot eivät ratkaise velkakriisiä, vaan ainoastaan viivyttävät lopullista ratkaisua sekä vievät euroaluetta kohti liittovaltiota. Nyberg ei pitänyt euroalueen hajoamista todennäköisenä:

– Euron hajoamista ennustavilla keskustelijoilla on usein täysjärkisiä puheenvuoroja  pätevine perusteluineen, mutta he näyttävät usein painottavan etupäässä taloudellisia seikkoja. Ehkä he eivät huomaa, kuinka suuri merkitys politiikalla on.

Nyberg kirjoitti Helsingin Sanomien mielipidesivulle 4.7.2012 otsikolla Myös pankkiunionin ongelmista keskusteltava, ja totesi kirjoituksen lopuksi, että:

– Suomelle pankkiunioni merkitsee käytännössä kasvavia vastuita euroalueen pankkien ja viime kädessä valtioidenkin veloista ilman nopeaa rahamarkkinoiden vakauttamista.

Asiantuntijalausunnossaan 29.5.2012, pysyvän vakausmekanismin EVM:n eduskuntaäänestyksen alla, Nyberg varoitti, että pysyvä vakausmekanismi EVM saattaa olla Suomen intressien vastainen:

– Varsinkin Espanjan tapauksessa olisi Suomelle tärkeää varmistaa hyvin tehokas pankkien perkaamisohjelma niiden rahoittajien ensisijaisella kustannuksella. Suomi ei voi varmistaa tätä EVM:n jäsenenä. Jo lähiaikoina saattavat EVM:n tarpeet lisääntyvästi kilpailla poliittisesti herkkien ja tärkeiden kotimaisten rahoitustarpeiden kanssa.

Blogikirjoituksessaan Sopeutumiskyky ja syvempi integraatio 12.5.2013 Nyberg totesi, että Suomi ei käytännössä pysty vaikuttamaan Euroopan integraation etenemiseen, mutta maa voi valita, haluaako osallistua syventymiseen.

Blogikirjoituksessaan Haluammeko kieltäytyä lisälaskuista? 17.6.2013 Nyberg huomautti, että EU:n pankkijärjestelmän pörssiarvo on vain puolet sen kirjanpitoarvosta, mikä kertoo, että sijoittajat arvioivat taseiden sisältävän runsaasti kätketttyjä tappioita. Samalla pyrkimykset käyttää EVM:a tappioiden paikkaamiseen jatkuvat, mikä johtaisi myös Suomen osallistumiseen muiden maiden pankkikriisien kustannuksiin:

– EU-komissio valmistelee taas ehdotusta euroalueen ministereille, jonka mukaan EVM voisi myöntää pääomatukea suoraan euroalueen pankeille eikä vastuuvaltion kautta kuten tähän saakka. Keski- ja Etelä-Euroopan euromaiden vastuulla olevien pankkien pääomittamiseksi vaadittaneen siten Suomeltakin kohta lisäsitoumuksia. Ensin pyydetään epärealistisen vähän ja viitataan tiukkoihin tukiehtoihin, mikä helpottaa kotimaisten viranomaisten päätöksentekoa ja veronmaksajien suostuttelua. Mitä sen jälkeen tapahtuu riippuu osittain Saksan suhtautumisesta.

HEIKKI KOSKENKYLÄ: ei liittovaltiolle, ei eurolle

Lyhyessä kirjoituksessaan Suomen 1990-luvun pankkikriisi: Talouspolitiikan ja johtamisen kriisi 24.5.2010 väitti, että Suomen kriisi oli: ”…ennen kaikkea talous- ja veropoliittisen järjestelmän aiheuttama kriisi, mutta myös yleisesti johtamisen kriisi”. Lisäksi ”Suomen talouspolitiikalle valittu järjestelmä oli tavallaan väärä. Kelluvat valuuttakurssit olisivat saattaneet ehkäistä liiallista talouden kasvua”.

MTV3:n uutisille Koskenkylä kertoi 3.6.2013, että kriisimaiden velkojen leikkaaminen on väistämätöntä ja Suomen pitää varautua pitkiin oikeudenkäynteihin velkajärjestelyissä. Esimerkiksi Argentiinan järjestelyistä on väännetty kättä oikeusasteissa kymmenen vuotta. Koska Suomella ei ole perinteisiä vakuuksia ja sopimusosapuolia on useita, mitään varmuutta lopputuloksesta ei voi olla:

– Meillä on epämääräinen koronvaihtosopimus, ei ole sopimusta edes Kreikan valtion kanssa. Vakuudet perustuvat tuleviin tuotto-odotuksiin, joista ei ole mitään varmuutta.

Kesäkuussa 2013 Kanava-lehteen tekemässään kirjoituksessa Koskenkylä sanoi vielä suorasukaisemmin, että Suomen pitäisi laittaa ”peli poikki”, erota eurosta heti ja ottaa mallia Ruotsista, Tanskasta ja Sveitsistä. Euroa Koskenkylä pitää epärealistisille oletuksille rakennettuna, ja väittää, että yhteinen raha pysyy enää pystyssä Euroopan keskuspankin tuella. Otteita jutusta Taloussanomat, MTV3

Samaten kesäkuussa Koskenkylä kirjotti Perussuomalaiset-uutispalveluun, että

– IMF on ollut koko ajan oikeassa Kreikan velkasaneerauksen tarpeesta ja EU sekä EKP väärässä. Voi vain ihmetellä EU:n eli komission, ja EKP:n analyysejä ja päättelykyvyn tasoa Kreikan osalta.

SIXTEN KORKMAN: ei liittovaltiolle, kyllä eurolle

Elinkeinoelämän valtuuskunnan laajassa raportissa Emu on eksyksissä 7.10.2011 Korkman piti eurokeskustelussa molempia äärilaitoja väärinä:

– Niin paluu markkaan kuin harppaus keskusjohtoiseen liittovaltioon ovat ajatuksia, jotka on syytä unohtaa. Näissä kaavailuissa ei ole taloudellista eikä poliittista järkeä – ei EU:n eikä etenkään Suomen kaltaisten pienten jäsenmaiden kannalta.

A-studion vieraana 3.2.2012 Korkman kertoi, että Kreikka ei selviä veloistaan ja velkakuormaa joudutaan vielä leikkaamaan –  huolimatta alkuvuoden velkaleikkauksista yksityisten sijoittajien osalta ja vielä myöhemmin toteutetusta laina-aikojen pidennyksestä ja korkohelpotuksista. Ikävää päätöstä lykätään pääasiallisesti poliittisista, mutta myös taloudellisista syistä:

– Yksi on se, että Saksassa on ensi vuonna liittovaltiovaalit. Toinen on se, että viime kuukausien aikana tilanne on jonkin verran parantunut. Italia saa lainaa alemmalla korolla kuin pitkään aikaan ja pääomaa palaa Espanjaan, josta oli aiemmin pääomapako. Luulen, että nyt ei haluttu vaarantaa näköpiirissä ollutta tilanteen rauhoittumista, joka tuskin kuitenkaan on kestävä.

Korkman kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa 4.7.2012, että EU on ottanut askeleen liittovaltion suuntaan, ja tunnusti Perussuomalaisten pitkään toistaman väitteen, että Kreikka-tuki oli todellisuudessa Ranskan ja Saksan pankkien tukemista:

– Nythän me emme menneet sinne auttamaan kreikkalaisia, vaan menimme sinne, koska halusimme suojata ranskalaisia ja saksalaisia pankkeja.

Kreikka-lainojen koronalennuksien yhteydessä Korkman kertoi Ylelle 27.11.2012:

– Kreikka-järjestely ei maksa suomalaisille mitään lisää niin kauan kuin uskomme että Kreikka lopulta maksaa lainansa takaisin…Kreikka-ratkaisu on eräänlainen poliittinen silmänkääntötemppu: taloudellisesti ajateltuna olisi pitänyt suoraan leikata Kreikan velkaa. Mutta poliitikoille tämä oli helpompi ratkaisu, koska Saksa ei halua kirjata luottotappioita.

Kesäkuussa 3.6.2013  Yle Uutisssa Korkman kutsui Timo Soinin puheita Kreikka-vakuuksista epäluulon lietsonnaksi, ja samalla kehui valtiovarainministeriön virkamiehiä sekä vakuuksien mahdollistamaa vahvaa Suomen neuvotteluasemaa mahdollisissa Kreikan velkajärjestelyissä.

Samana päivänä Aalto-yliopiston Vesa Puttonen huomautti Ylen haastattelussa molempia osapuolia käsitekikkailusta, sillä vakuuksien arvoa on mahdotonta määritellä, vihjaten kuitenkin epäilevänsä paketin mielekkyyttä:

– On mahdotonta ajatella alun perinkin, että Suomi saisi jotain sellaista hyötyä, mitä muut eivät saisi, ja sillä ei olisi mitään kustannusta. Muillekin maille tarjottiin tätä vastaavaa sopimusta, mutta kukaan muu ei tällaista halunnut.

Raivostunut Korkman -otsikolla Seuran toimituspäällikkö Ari Korvola esitti 4.6.2013 napakan näkemyksen Korkmanin lojaalisuudenosoituksesta VM:n virkamiehille ja jakoi pisteet Soinille Helsingin Sanomien etusivun ilmoitukseen liittyen.

SEPPO LINDBLOM: ei liittovaltiolle, ehkä ei eurolle

Hufvudstadsbladetin haastattelussa ”Huojuva tasavalta”-kirjan julkaisun yhteydessä 7.3.2013 Lindblom kertoi, että yhtenäinen talouskuri byrokraattien kirjoittamia sääntöjä noudattaen uhkaa demokratiaa, mutta ei ratkaise varsinaista ongelmaa:

– Yhteisten pelisääntöjen puute ei ole ongelmia aiheuttanut. Syynä on moraalin puute.

Talous-Sanomien Jan Hurri tutustui 10.3.2013 Lindblomin kirjaan:

”(Lindblomin mukaan) liittovaltio maksaisi meille demokratian, ja se on hänestä liian kallisarvoinen uhrattavaksi ”Brysselin byrokraateille”, eurolle tai ylimalkaan taloudelle. Tämä radikaali vastalause ”viralliselle totuudelle” ja harjoitetulle politiikalle voi olla nykypäättäjille kova pala purtavaksi tai edes vaiettavaksi. Lindblomia on kenenkään vaikea leimata pölhöpopulistiksi.”

Pekka Korpinen kommentoi Lindblomin kirjaa Kansantaloudellisen aikakauskirjan numerossa 2/2013:

– Monetarismin mukana demokratian rooli on merkittävästi kaventunut talouspolitiikassa. On jo syytä puhua demokratiavajeesta kun Euroopan keskuspankin virkamiesjohto lähettelee määräyksiään jäsenmaiden hallituksille. Protestiliikkeistä on tullut lähes ainoa kanava kansalaisten tyytymättömyydelle.

RAIMO SAILAS: Suomen on päätettävä

Danske Bankin seminaarissa juuri eläkkeelle jäänyt Sailas kertoi keväällä 2013 viisi kohtaa, jotka hallitus on jättänyt hoitamatta. Sailaksen mielestä eurohanke on epäonnistunut, ja Eurooppapolitiikassa pitäisi viimein tehdä jotain:

– Suomi on menettänyt peruuttamattomasti budjettivaltaansa, eikä ole pystynyt irtautumaan yleisestä euroalueen linjasta. Jatkosotaan Suomi joutui ajopuuna – vaikka teoria myöhemmin osoittautui vääräksi. sama ajopuuteoria käy Suomen EU-politiikkaan.

YLE:n haastattelussa 29.6.2012 Sailas kertoi, että Suomi maksaa muiden laskuja. Hänen mielestään EU-maiden ensisijaisena tavoitteena ei ole euron pelastaminen, vaikka näin näytelläänkin, vaan kaikki ajavat vain omaa kansallista etuaan:

– Yhteisvastuiden kasvattamisessa puhutaan Suomen määräysvallan kaventamisesta, eikä tällaisia ratkaisuja pitäisi tehdä kriisin aikana. Mielestäni Suomen ei pitäisi mennä mukaan tähän.

Jälleen YLE:lle 19.7.2012 Sailas kertoi, että kriisinhoidossa ei jäljellä ole enää kuin huonoja vaihtoehtoja. Lisäksi tilanne olisi pahempi kuin silloin, kun kriisiä alettiin hoitaa keväällä 2010:

– Silloin olisi pitänyt ryhtyä velkasaneeraukseen ja hoitaa asia kuntoon. Nyt on käynyt niin kuin pelättiin, että kriisi leviää ja tarttuu isompiinkin maihin.

---

Keitä he ovat?

Peter Nyberg (blogi Tarpeellisia ajatuksia)

VTT Peter Nyberg toimi ennen eläköitymistään v. 2010 valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston ylijohtajana. Ministeriöön hän tuli 1998 Suomen Pankista jossa hän toimi pitkään eri tehtävissä, lopuksi johtokunnan neuvonantajana. Eläkkeellä Nyberg on mm. Irlannin hallituksen määräyksestä selvittänyt Irlannin pankkikriisin syitä. Hän toimi Kansainvälisessä valuuttarahastossa vanhempana tutkijana 1980-luvulla.

Peter Nyberg on ollut varajäsen ja neuvonantaja valtion vakuusrahaston johtokunnassa vuosina 1992-1995, rahoitustarkastuksen johtokunnan varajäsen vuonna 1994 sekä pääomaliikkeitä ja rahoituspalveluja käsittelevässä ETA-neuvotteluryhmässä vuosina 1989-1994. EU:n rahakomitean varajäsen hän on ollut vuodesta 1996.

Heikki Koskenkylä

VTT Heikki Koskenkylä on entinen Suomen Pankin rahoitusmarkkinaosaston päällikkö.

Sixten Korkman

VTT Sixten Korkman on Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksen (ETLA) ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) entinen toimitusjohtaja. Korkman oli Euroopan unionin ministerineuvoston talouspoliittisen osaston Ecofinin pääjohtaja vuosina 1995–2005. Aiemmin hän oli ylijohtajana valtiovarainministeriön kansantalousosastolla vuosina 1989-1995. Nykyisin Korkman toimii professorina Aalto-yliopiston Taloustieteen laitoksella.

Seppo Lindblom

Suomen Pankin tutkija 1960–1968. Pääministeri Mauno Koiviston poliittisena sihteerinä 1968–1970. Työväen Taloudellisen Tutkimuslaitoksen esimies 1970–1972, valtionvarainministeriön kansantalousosaston päällikkö 1973–1974, valtioneuvoston tulopoliittisena virkamies 1973–1974. Kauppa- ja teollisuusministeri Rafael Paasion II hallituksessa 1972 ja Kalevi Sorsan IV hallituksessa 1983–1987. Suomen Pankissa johtaja 1974–1982 ja johtokunnan jäsen 1982–1987. Postipankin pääjohtaja 1988–1995.

Raimo Sailas

Pitkä työura valtiovarainministeriössä: 1971–1972 vanhempi suunnittelija (budjettiosasto), 1972–1977 budjettisihteeri (budjettiosasto), 1977–1985 budjettineuvottelija (budjettioasto), 1985–1995 apulaisosastopäällikkö (budjettiosasto, 1995 Valtioneuvoston kansliassa), 1995–2013 valtiosihteeri.