Uutistoimisto Bloomberg kirjoittaa euron viimeaikaisen heikkenemisen johtaneen keskuspankeissa siihen, että euromääräisten reservien painoarvoa on vähennetty. Keskuspankit eivät ole innostuneita hankkimaan varantoihinsa edullistuneita euroja.
Reservissä pidettyjen eurojen suhteellinen määrä laski viime syksynä 22,6 prosenttiin kaikista valuutoista. Viimeksi euroja on pidetty näin pienessä painoarvossa vuonna 2002. Finanssikriisin alkutaipaleella vuonna 2009 valuuttavarannoista euroina oli 28 prosenttia.
Euro on välillä heikentynyt menneinnäkin vuosina rajusti. Tuolloin eurojen painoarvo varannoissa ei kuitenkaan pudonnut yhtä paljoa kuin nyt. Sveitsiläispankki Credit Suissen analyytikko Anezka Christovova kertoo Bloombergille eurovarantojen olleen myös myynnissä, eikä pelkkä euron arvon heikkeneminen selitä painoarvon putoamista.
Yhdellä eurolla saa nyt hieman alle 1,18 Yhdysvaltain dollaria.