Sunday Mirror on paljastanut, että Telfordin pikkukaupungissa Bristolin lähellä muutama vuosi sitten julkisuuteen tullut nuorten tyttöjen seksuaalinen hyväksikäyttö on alkanut jo 1980-luvun alussa ja jatkuu edelleen, ja että nuorimmat uhrit ovat olleet vain 11-vuotiaita. Mirrorin mukaan satoja nuoria on raiskattu, lyöty, myyty seksiorjiksi ja jotkut on jopa tapettu.

Telfordin raiskausskandaali muistuttaa aiemmin paljastunutta Pohjois-Englannin Rotherhamin tapausta, mutta saattaa olla vielä pahempi. Rotherhamista jopa Yle uskalsi otsikoida, että ”rasistin leimaa pelännyt kaupunki ei puuttunut seksuaalirikoksiin – 1 400 lasta joutui uhriksi 16 vuoden aikana”.

Enimmäkseen aasialaistaustaisista miehistä koostuneet jengit saivat jatkaa rauhassa tekojaan Pohjois-Englannin Rotherhamin kaupungissa. Viranomaisille ei tule seurauksia laiminlyönneistä, Yle uutisoi kolme vuotta sitten. ”Aasialaistaustainen” on Britannian uutisoinnissa koodisana, joka tarkoittaa pakistanilaistaustaisia muslimeja.

Britannia ei kuitenkaan oppinut Rotherhamista ja vastaavasta raiskaajajengistä Rochdalessa mitään, vaan tälläkin kerralla pedofiilirinki sai toimia vapaasti ilman, että poliisi puuttui asiaan. Sosiaalityöntekijät tiesivät jo 1990-luvulla, mitä on meneillään, mutta poliisilta kesti yli kymmenen vuotta tarttua toimeen.

Sunday Mirrorin mukaan poliisi jätti erään tuoreen tapauksen tutkimatta viisi kertaa, ennen kuin kansanedustaja suoraan puuttui asiaan. Yksi Mirrorin haastattelemista uhreista sanoi, että poliisit yrittivät estää häntä selvittämästä, miksi hänen hyväksikäyttäjäänsä vastaan ei ollut nostettu syytettä, koska poliisit pelkäsivät että uhri puhuisi lehdistölle.

Sunday Mirrorin mukaan Telfordin hyväksikäyttöjutun mittakaava on ennennäkemätön. Rotherhamissa uhreja oli enemmän – 1 500, mutta Telfordissa uhreja oli nuorista vielä suurempi osuus. Telfordin väkiluku on 170 000, Rotherhamissa asuu 260 000 ihmistä.

Muutenkin Telfordin tapaus oli, jos mahdollista, vielä brutaalimpi. Kolme ihmistä murhattiin ja kaksi muuta kuoli skandaalin liittyvissä tragedioissa, Sunday Mirror raportoi.

Uhrit peloteltiin hiljaiseksi

Yksi 14-vuotias uhri kertoi Sunday Mirrorille, että jos hän olisi kertonut hyväksikäytöstä kenellekään, raiskaajat olisivat seuraavaksi hyväksikäyttäneet hänen pikkusiskojaan ja kertoneet hänen äidilleen hänen olevan prostituoitu.

– Olen varmastikin hakenut katumuspillerin paikalliselta klinikalta ainakin kahdesti viikossa, mutta kukaan ei kysynyt minulta mitään, tyttö sanoi.

– Tulin kaksi kertaa raskaaksi ja minulle tehtiin kaksi aborttia. Muutamia tunteja toisen abortin jälkeen yksi hyväksikäyttäjistäni haki minut ja minut joukkoraiskattiin.

– Pahin hetki tapahtui juuri 16-vuotissyntymäpäiväni jälkeen, kun minut huumattiin ja viisi miestä joukkoraiskasi minut. Joitakin päiviä myöhemmin jengin johtaja ilmestyi kotiini ja hän sanoi, että hän polttaisi sen maan tasalle jos hiiskuisin sanankin siitä mitä on tapahtunut.

Yhteiskunnalle uhrit olivat kuin rikollisia tai prostituoituja

Myös poliisit ja sosiaalityöntekijät kohtelivat uhreja väärin. Ihmiskaupan uhreihin saatettiin suhtautua kuin prostituoituihin.

11-vuotiaana ensimmäisen kerran hyväksikäytetyn Beckyn äiti sanoi Sunday Mirrorille, että ”tyttöjä kuten Becky kohdeltiin uin rikollisia”.

– Huusin apua, mutta tuntui ettei minulle ollut mitään, minkä puoleen kääntyä. Jos Beckyn hyväksikäyttö olisi tutkittu asianmukaisesti viranomaisten toimesta, olisivat monet tytöt säästyneet käymästä tämän helvetin läpi, äiti kertoi.

Suomen Uutiset