Kansanedustaja Kaj Turunen (ps.) oudoksuu SDP:n suklaata yrittäjille -tempausta ja moittii puoluetta yrittäjyyden edellytysten vaikeuttamisesta.

– Olen istunut kuluneen vaalikauden eduskunnan talousvaliokunnassa, jonka rooteliin kuuluvat yritysasiat. Voin sanoa, että demarit ovat lähtökohtaisesti aina vaikeuttamassa yrittämisen edellytyksiä, Turunen paljastaa.

Yli kolmekymmentä vuotta yrittäjänä toiminut Turunen muistuttaa, että demarit ovat ajaneet tällä vaalikaudella läpi mm. yrittäjien mustan häpeälistan, verovelkarekisterin.

– He ovat lisänneet merkittävästi pienille ja keskisuurille yrityksille hallinnollista taakkaa ulottamalla EU-sääntelyn koskemaan pienyrityksiäkin, vaikka direktiivit eivät sitä vaatisi. On käsittämätöntä, kuinka vähän demareilla on tietoa tavallisen pienyrittäjän arjesta. Tähän tietämättömyyteen kun lisätään demareiden tekopyhä politiikka, niin lopputulos on säälittävä.

Turunen nostaa myös ministeri Sirpa Paateron (sdp.) kolumnin esimerkiksi politiikasta, jossa sanotaan yhtä ja tehdään toista. Paatero kirjoitti yrittäjyyden edistämisestä seuraavasti: ”Ensimmäinen on ALV-rajan nosto tai liukuva malli, jotta erityisesti pienimmät yritykset selviäisivät paremmin.” Turunen muistuttaa, että tämä ehdotus on lähtenyt perussuomalaisilta, mutta demarit ovat vastustaneet sitä koko vaalikauden.

– Mitä demarit ovat tehneet yrittäjyyden edistämiseksi? Eivät mitään. Sen sijaan yrittäjyyden vaikeuttamiseksi ja siten ilmapiirin heikentämiseksi paljonkin, Turunen jatkaa.

– Haastan julkiseen keskusteluun Antti Rinteen, Sirpa Paateron tai Jouni Backmanin demareiden tekemästä yrittäjäpolitiikasta, yrittäjyydestä yleensä ja keinoista luoda työpaikkoja maahamme. Keskustelu voidaan käydä vuodenvaihteen jälkeen. Toivon, että haasteeni otetaan vastaan. Jos ei oteta, niin se kertoo siitä, etteivät demarit usko itsekään puheitaan, kansanedustaja Turunen lataa.