Eduskuntapuolueiden johto kokousti tänään itärajalle rakennettavasta aidasta. Perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran mukaan parlamentaarinen yhteisymmärrys aidan osalta oli kuitenkin olemassa jo kesällä. – Perussuomalaiset on aina kannattanut aitarakennelmaa ja rajavartiolaitoksen resursointia alueemme turvaamiseen, Purra sanoo.

Pääministeri Sanna Marinin (sd) koolle kutsumassa kokouksessa tiistaina eduskuntapuolueet saavuttivat yhteisymmärryksen itärajalle rakennettavasta aidasta. Perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran mukaan tahtotila oli kuitenkin pitkälti olemassa jo aiemmin.

– Perussuomalaiset on aina kannattanut aitarakennelmaa ja Rajavartiolaitoksen resursointia alueemme turvaamiseen. Aitahanke on kuitenkin toissijainen verrattuna siihen, että meillä on nyt laissa oleelliset rajapykälät ja poliittinen tahto hallituksessa ottaa ne käyttöön.

Hallituksen erimielisyys hidastaa hanketta

Aitahankkeen konkreettisen etenemisen yksityiskohdat eivät vielä ole tiedossa, koska hallituksen erimielisyys rahoituksesta on hidastanut asiaa.

– Kun kyse on miljoonista ja miljardeista, joita puolustuksen vahvistaminen edellyttää, eri puolueilla on erilaisia näkemyksiä talouden kokonaisuudesta, Purra sanoo.

Aidan rakentaminen voi viivästyä myös Suomen haastavien maasto-olojen vuoksi.

– Verrattuna moniin muihin Venäjän naapurimaihin, joissa rakentaminen on ollut nopeampaa, Suomessa on erilainen maastopohja. Aitarakenteiden ja tieinfran tekeminen on siis hieman monimutkaisempaa.

Koko PS-eduskuntaryhmä tukee

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Ville Tavion mukaan koko perussuomalaisten ryhmä on aitahankkeen takana.

– Perussuomalaisissa myös ymmärretään, että ei kannata rakentaa satojen miljoonien aitaa, jonka raoista huudellaan: ”Kukkuu, asylum”, minkä jälkeen porttia avataan. Eli se vaatii myös valmiutta pitää samalla rajat kiinni, Tavio sanoo.

Asylum-taikasanan ei pidä toimia rajalla

Tavio painottaa, että perussuomalaiset vaatii jatkossakin sitä, että itäraja voidaan sulkea hyökkäyssotaa käyvien maiden kansalaisilta.

– Hallitus ei toistaiseksi ole tuonut kriteeristöjä, joita voisimme arvioida. Mutta perussuomalaisten johtaman hallintovaliokunnan ansiosta meillä on nyt Suomessa lainsäädäntö joka mahdollistaa rajan sulkemisen. Aita on suunnitteilla vain tehostaakseen rajan sulkua, mutta lisäksi vaaditaan lainsäädäntöä, joka estää sen, että rajaa ei voi aukaista taikasanalla ”asylum”.

Purra toteaa, että laajamittaiseen maahantuloon tai sen uhkaan vastaamisessa uudet rajavartiolain pykälät voivat olla myös ensisijainen toimi.

– Esteitä ja aitoja ei tehdä siksi, että voitaisiin pitkittää pykälien käyttöönottoa, vaan että ne tukevat toinen toisiaan.

SUOMEN UUTISET