Artikkeli kuva

AP/Lehtikuva, Petros Giannakours

EKP: Kreikan velkaleikkaus viimeistään alkutalvella 2014

12.08.2013 |13:32

Saksalainen viikkolehti Der Spiegel paljastaa, että Kreikan velkaleikkaus odottanee viimeistään ensi vuoden alussa. Spiegel perustaa käsityksensä EKP:n sisäiseen muistioon, jonka lehti oli saanut haltuunsa.

Saksan liittokansleri Angela Merkel on toistuvasti kieltänyt mahdollisuuden, että Kreikalle voitaisiin myöntää uusia avustuksia tai velkaleikkauksia. Saksassa käydään syksyllä vaalit, ja keskuspankin asiakirjan mukaan Merkel “heittää hiekkaa äänestäjien silmille”. Asiasta kertoi Suomessa ensin Talouselämä.

Kreikan valtionvarainministeri:
leikkausneuvottelut marraskuussa

Kreikan valtiovarainministeri Yannis Stournaras uskoo, että keskustelut Kreikan velkaleikkauksista soisivat alkaa marraskuussa. Asiasta kertoo Kathimerini-lehti. Hän kertoi lauantaina, ettei Kreikan yhteiskunta kestä enää palkkojen tai eläkkeiden leikkauksia. Varaa leikkauksiin on enää julkisella sektorilla, kertoi hän lauantaina Efimerida ton Syntakton -lehden haastattelussa.

Viime viikolla IMF:n pääjohtaja Christine Lagarde sanoi olevansa vakuuttunut Kreikan velkaleikkauksista.

 

Veli-Pekka Leskelä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
4.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
5.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
6.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20
9.
Suomen uutiset logo

Kansanedustajat Polvinen ja Lehtinen vaativat EU:n koronapaketin kohdentamista uudelleen – ” Sanna Marinin hallitusta koijattiin diilissä huolella”

07.02.2025 |17:39

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää