Ensimmäisen kautensa kansanedustajana aloittanut Simon Elo (28) meinaa panna lisää puhtia videopelialan ja tietoyhteiskunnan kehittämiseen.

– Eduskuntaan tuli paljon nuoria. Ilmeisesti äänestäjien mielestä edellinen hallitus oli niin huono, että annettiin mahdollisuus uusille kasvoille. Aioinkin perustaa vihreiden edustaja Olli-Poika Parviaisen ja Jyrki Kasvin kanssa tietoyhteiskuntaryhmän ja peliklubin videopelialan edistämistä varten, videopelejä harrastava Elo paljastaa.

Peliteollisuus on laajentunut nopeasti ja Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnan mukaan siitä on tulossa maailman johtava kulttuurisektorin teollisuudenala. Suomessa pelialalla toimii yli 300 yritystä, jotka työllistävät noin 2000 henkilöä.

Talous saatava kuntoon

Hallitustunnustelijana toimiva keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä piti Elon mielestä hyvän puheen eduskunnan ensimmäisessä täysistunnossa.

– Mikäli Sipilää ajattelee maan tulevana pääministerinä, niin olen samoilla linjoilla hänen puheidensa kanssa, että tulos tai ulos. Seuraavan hallituksen pitää pystyä tekemään oikeasti päätöksiä, mutta siinä tarvitaan päättäjien lisäksi kypsyyttä myös kansalaisten keskuudessa. Edessä on ratkaisuja, jotka kirpaisevat tavalla tai toisella, Elo arvioi.

Talouden elvyttäminen on Elon työlistan kärkipäässä Arkadianmäellä.

– Taloustilanne pitää saada parempaan kuosiin, jotta saadaan ihmisille lisää työtä ja yrittäjiä. Yritysten alv-liiketoiminnan alaraja on saatava 50 000 euroon ja keskituloisten veroastetta on kevennettävä. Talouden lisäksi minua kiinnostaa myös ulko- ja turvallisuuspolitiikka.

Eduskunnan evakko ei haittaa

Eduskunnan meneillään olevan peruskorjauksen vuoksi täysistunnot pidetään kahden vuoden ajan Sibelius-Akatemian konserttisalissa.

– Evakko ei haittaa, kun olen kokonaan uusi edustaja enkä ole tottunut vanhoihin tiloihin. Historioitsijana pidän tätä evakkoa mukavana ja historiallisena kokemuksena. Edellisen kerran eduskunta joutui lähtemään talvisodan jaloista evakkoon Kauhajoelle.

A-olut ja viinit ruokakauppoihin

Espoossa asuvan Elon perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi orpokoiraa. Kesällä perheeseen syntyy ensimmäinen lapsi. Elo oli Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtajana syksystä 2011-2014. Hänet valittiin Espoon kaupunginvaltuustoon vuoden 2012 kuntavaaleissa.

– Kannatan vapauden lisäämistä talouden puolella.  A-olut ja viinit pitää saada ruokakauppojen hyllyille. Miksi käydä erikseen Alkossa kaupan käytävän toisella puolella ja sitten taas ruokaostoksilla toisella puolella? Elo kysyy.

Elo sai Uudenmaan vaalipiiristä 2 907 ääntä eli yli 1 600 ääntä enemmän kun edellisissä eduskuntavaaleissa. Myös koko puolueen menestys riemastuttaa uutta parlamentaarikkoa.

– Nyt on hämmästynyt, mutta tyytyväinen fiilis. Valtakirjat on saatu. Olemme saaneet kansalaisilta vahvan mandaatin ja uskon meidän olevan Suomen toiseksi suurimpana puolueena hallituksessa. 38 perussuomalaista kansanedustajaa on paras mahdollinen vaalitulos, Elo iloitsee.

MIKA RINNE

Tagit