Työpaikan arjen toimivuuden sekä työyhteisön hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että työntekijöiden ammattiosaaminen vastaa toimialan vaatimuksiin mahdollisimman hyvin, painottaa perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa.

– Osaamisen ja asenteen merkitys korostuu erityisesti sosiaali- ja terveysalalla, jossa työn jälki vaikuttaa olennaisesti asiakkaiden terveydenhuollon toimivuuteen ja potilasturvallisuuteen. Potilasturvallisuus ei saa vaarantua missään tilanteessa, sanoo 70-luvulla Koskelan sairaskodissa hoitotyössä työskennellyt kansanedustaja.

Soveltuvuuskokeiden lakkauttaminen oli virhe

Hyvä tapa huomioida ammatissa toimimisen erityisvaatimukset on järjestää soveltuvuuskokeet, jolloin koulutukseen valikoituu soveltuva opiskelija-aines. Soveltuvuuskokeita on järjestetty olennaisena osana sosiaali- ja terveysalan opiskelijavalintoja jo vuosikymmeniä, mutta nykyisin niiden merkitys on vähäinen tai niillä ei ole painoarvoa valintaprosessissa.

Elomaa suoritti aikanaan itsekin sairaanhoito-opiston soveltuvuuskokeen.

– Pakollisten soveltuvuuskokeiden lakkauttaminen lähihoitajiksi aikovilta vuonna 2016 oli virhe. Lisäksi ihmisläheisessä hoitotyössä tarvitaan ehdottomasti sosiaalisia taitoja.

Heikko motivaatio vaikuttaa työyhteisöön

Soveltuvuuskokeen avulla on mitattu tasapuolisesti hakijoiden sopivuutta alalle.

– On yhteiskunnan, oppilaitoksen ja opiskelijan itsensä etu, että henkilö soveltuu ominaisuuksiltaan mahdollisimman hyvin valitsemalleen koulutusalalle ja valmistumisen jälkeen käytännön työelämään. Tarve sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden soveltuvuusarvioille on noussut esille mediassa taas tänä syksynä. Soveltumattomuus alalle ja puutteellinen ammattiosaaminen sekä heikko motivaatio vaikuttavat työyhteisöihin laajemmin. Kokeneetkin osaavat tekijät ovat alkaneet uupua osin tästä johtuen, Elomaa toteaa.

– Olen samoilla linjoilla monien hoitoalan työntekijöiden, ammattiliittojen ja työnantajien kanssa siitä, että soveltuvuustestaus on palautettava. Valvirakin on ottanut kantaa potilasturvallisuuden puolesta.

Hallituksen syytä herätä

Elomaa jättänyt kirjallisen kysymyksen hallituksen vastattavaksi. Hän kysyy vastuunkantajien näkemystä siitä, tulisiko pakolliset soveltuvuuskokeet palauttaa lähihoitajaopintoihin pyrkiville.

– Odotan mielenkiinnolla vastausta ja toivon myös hallituksen heränneen tämän ongelmakohdan suhteen, Elomaa sanoo.

SUOMEN UUTISET