Euroalueen kuluttajahinnat ovat EU:n tilastoviranomaisen Eurostatin mukaan rajummassa laskussa tammikuussa kuin viime vuoden joulukuussa. Ennakkotiedot kertovat laskun syventyneen joulukuun 0,2 prosentista 0,6 prosenttiin. Suurin tekijä laskulle oli energia, mutta energiastakin siivottu kuluttajahintamuutos putosi vain 0,4 prosenttiin vuositasolla. Palvelut kallistuivat kuitenkin prosentin.

The Wall Street Journal kirjoittaa euroalueen deflaation olevan suuri uhkatekijä, koska hintojen lasku on laajentunut useammalle toimialalle. Suurin uhkatekijä on, jos inflaatio-odotukset jatkavat putoamistaan.

Euroopan keskuspankki EKP on asettanut tavoitteekseen pitää yllä noin kahden prosentin vuotuista inflaatiota. EKP ei ole onnistunut tavoitteessaan kahteen vuoteen, WSJ kirjoittaa.

Henri Myllyniemi