Muutosten tuulet puhaltavat eurovaaleissa. Kansallismieliset puolueet yhdistävät voimansa ja ne tulevat näyttämään uuden suunnan Euroopalle. Tulevaisuuden Eurooppa on vahvojen, itsenäisten valtioiden yhteisö, joka tekee yhteistyötä ulkopolitiikassa. Keskittämisen aika on ohi. Näin puhuu AfD:n kärkiehdokas Jörg Meuthen itävaltalaisen Zur Zeit -viikkolehden haastattelussa.

– Vastustamme pontevasti nykyistä kehitystä, jossa EU:ta viedään asteittain kohti Euroopan Yhdysvaltoja. Silmissämme siintää Isänmaiden Eurooppa, joka tekee toki yhteistyötä ulkopolitiikassa, mutta ei kasva yhteen enää tämän enempää. Kuuntelemme Euroopan unionin kansalaisten ääntä, professori Meuthen summaa Vaihtoehto Saksalle -puolueen keskeiset vaaliteemat.

Etelä irti eurosta

Saksalaiseen tapaan talous on vahvasti esillä Meuthenin sanomassa. Erityisesti häntä askarruttaa Euroopan unionin pohjoinen-etelä-ulottuvuus eli ”tulonsiirtounioni”. Saksa ja muut pohjoisen vauraat ja vakaat maat joutuvat tukemaan etelän kevytkukkaroisia kansakuntia. Etelän valtiot olisivat Meuthenin mukaan vahvempia, jos ne eivät olisi mukana talous- ja rahaliitossa eli niillä olisi oma valuuttansa.

Kysymys Unkarin ja Puolan oikeudesta harjoittaa omaa politiikkaansa on Meuthenin mukaan kärjistänyt itsenäisten valtioiden välisiä suhteita. Jokaisella maalla pitää olla oikeus omaan, myös maahanmuuttokriittiseen päätöksentekoon. Meuthen ei soimaa Unkarin pääministeri Viktor Orbánia.

– On Unkarin ja Orbánin hallituksen oma asia päättää maahanmuuttopolitiikasta. Ja kansan enemmistö on vaaleissa antanut heille siihen oikeuden.

Puhutaan suu puhtaaksi

Eräs Meuthenin mieluisimmista teemoista on poliittinen korrektius, joka on johtanut Euroopan alakuloon. Ikäviä asioita ei voi loputtomasti vältellä niistä vaikenemalla.

– Taistelemme viimeisen asti poliittista korrektiutta vastaan! Se tietää sitten sitä, että lunta tulee tupaan, mutta asioista on puhuttava niiden oikeilla nimillä. Olipa kyseessä sitten laiton maahanmuutto, rikollisuus tai vaikkapa sukupuolihulluus, professori innostuu.

Saksan AfD tähtää jo vaalien jälkeiseen aikaan, jolloin kaikki kansallismieliset EU-puolueet ovat toivottavasti samassa ryhmässä tekemässä yhteistyötä. Kumppanuuden ulkopuolelle Meuthen sulkee äärioikeistolaiset ryhmittymät. Esimerkiksi Kreikan Kultainen auringonnousu -puolueen kanssa AfD ei tee yhteistyötä.

Saman katon alle

Kansallismielisten puolueiden näkemyksiä yhdistää maahanmuuttokriittisyys ja EU:n sentralisaation vastustaminen, mutta erojakin löytyy. Meuthen mainitsee esimerkkinä AfD:n ja Italian Legan erilaiset näkemykset talousasioista. Hänen mukaansa keskeinen kumppanuuden peruste on kuitenkin hyvin yksinkertainen, loppujen lopuksi:

– Jos emme tee yhteistyötä, se hyödyttää ainoastaan poliittisia vastustajiamme.

Suomen Uutiset