Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho pysyi MTV:n Huomenta Suomen keskustelussa tiukasti kannallaan, jonka mukaan vain maahanmuuttopolitiikan korjaaminen voi ehkäistä Oulun lapsiraiskauksien kaltaisia tekoja. Poliisi oli esittänyt lääkkeeksi vanhaa tuttua konstia eli parempaa kotouttamista, kuten Suomen Uutiset kirjoitti keskiviikkona.

Keskustelukumppanina oli Sdp:n kansanedustaja Eero Heinäluoma. Hänkin myönsi, että on ”erityisen hirveätä, että ihmiset, jotka tulevat hakemaan suojaa vainolta ja väkivallalta turvautuivat mitä hirveimpiin rikoksiin”.

– Erityisen järkyttävää on että tässä on ilmeisesti tehty asiaa yhteistoiminnassa, ja se tuo siihen uuden piirteen, sitä en ole aikaisemmin nähnyt.

Heinäluoma kuitenkin kiisti sen ilmeisen tosiseikan, että tämä on maahanmuuttoon liittyvä ongelma, koska sitä on myös kantaväestön piirissä.

Euroopasta tuttu ilmiö rantautui Suomeen

Halla-aho sanoi, että ilmiö on Euroopassa ollut hyvin tunnettu jo vuosikymmenien ajan.

– Tämä ilmiö jossa muslimimiehet, lähinnä islaminuskoisista kehitysmaista tulleet miehet varsin systemaattisesti jahtaavat nuoria tyttöjä, jopa järjestäytyneesti tai sitten yksittäistapauksina, eli tämä on ollut tuttua Euroopasta vuosikymmenten ajan.

Halla-aho muistutti siitä, miten Britanniaa järkytti taannoin Rotherhamin tapaus, joka oli vuosia saanut jatkua. Kyse oli systemaattisesta netin kautta tapahtuneesta alaikäisten tyttöjen seksuaalisesta saalistamisesta, johon viranomaiset eivät uskaltaneet puuttua siihen rasismisyytösten vuoksi.

– Se, että me kieltäydymme näkemästä tässä kulttuurista ilmiötä ja trendiä, estää meitä löytämästä ratkaisuja tähän ongelmaan, Halla-aho totesi.

Rotherham ei jäänyt ainoaksi laatuaan Britanniassa. Suomen Uutiset kirjoitti maaliskuussa 2018 vielä laajemmasta lasten seksuaalisen hyväksikäytön skandaalista. Telfordin pikkukaupungin nuorten tyttöjen seksuaalinen hyväksikäyttö alkoi jo 1980-luvun alussa ja jatkuu edelleen. Nuorimmat uhrit ovat olleet vain 11-vuotiaita.

Kotouttaminen ei ole ratkaisu

– Näitä ongelmia ei voi kotouttamisella välttää. Sisäministeriö on puhunut viime päivinä siitä, että täytyy yrittää estää maahanmuuttajamiesten turhautumista, mutta eihän nyt ihminen turhatumisen takia ala saalistamaan pikkutyttöjä, Halla-aho piikitteli.

– Totta kai tämä liittyy niihin uskonnollisiin ja kulttuurisiin lähtökohtiin, joista ihmiset tulevat, mutta näistäkin asioista on valitettavasti erittäin vaikea käydä keskustelua, koska niistä seuraa helposti juridisia seuraamuksia, jos yritetään nähdä sitä, mikä tällaisen toiminnan takana on.

Halla-ahon mukaan tällaisia seksirikoksia ei voida estää puuttumatta maahanmuuttoon.

– Tähän voidaan reagoida rangaistuksilla, mutta mitä enemmän meillä on maahanmuuttoa islaminuskoisista kehitysmaista, niin sitä enemmän tällaisia tragedioita tulee.

Heinäluoma yritti vielä kerran jankuttamistaktiikalla teeskennellä, että ilmiö ei liittyisi maahanmuuttoon.

– Etkö ole kuitenkin samaa mieltä, että ei tämä ole sidottu maahanmuuttoon, vaan meillä on ikävä kyllä tällaista seksuaalista lasten hyväksikäyttöä – sitä on eri kansallisuuksien keskuudessa ja myös meidän suomalaisten keskuudessa, Heinäluoma tivasi Halla-aholta.

– Suomessa on rikollisuutta, mutta ei tämä ole peruste tuoda rikollisuutta lisää ulkomailta, Halla-aho vastasi.

– Ja tietyissä maahanmuuttajaryhmissä seksuaalirikoksiin syyllistyminen ylipäätään on 17 kertaa suurempaa kuin kantaväestöllä, ja tämä ero ei katoa esimerkiksi ottamalla huomioon demografiset tekijät, ikäryhmät ja näin.

Tutkimustieto tukee Halla-ahon kantaa

Halla-ahon väite koski Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tutkimusta, josta Suomen Uutiset uutisoi aikanaan tuoreeltaan. Vaikka ikä- ja sukupuolijakauma vaikuttaa rikollisuustasoihin, raiskausrikosten määrä pysyy vakioinnista huolimatta hälyttävän suurena.

– Afrikassa ja Lähi-idässä syntyneiden miesten rikollisuustasoerot raiskausrikoksissa on 17-kertainen kantaväestöön verrattuna, kun taas Itä-Euroopassa – Venäjää lukuun ottamatta – syntyneiden miesten kohdalla sama luku on kymmenkertainen, tutkimuksessa kerrottiin.

Islamin ja väkivallan yhteyden kieltämistä käsiteltiin myös Suomen Uutisissa tiedetoimittaja Marko Hamilon jutussa denialismista.

Tuomioistuimet eivät käytä rangaistusasteikon yläpäätä

Heinäluoma oli sitä mieltä, että keskusteluilmapiiri on sillä tavalla muuttunut, että nyt uskalletaan tunnustaa, että ”myös turvapaikanhakijoiden keskuudessa tapahtuu hyvin vakavaa rikollisuutta”. Heinäluoma vaati puuttumista rikollisuuteen lujalla kädellä. Heinäluoma vaati lujuutta sekä poliisilta että tuomioistuimilta.

Halla-aho ei uskonut kovempien rangaistusten tehoavan.

– Tässä on viimeisten päivien aikana poliitikot keskittyneet pöyristymään ja tuomitsemaan näitä tekoja. Kaikki tietävät että ne ovat iljettäviä tekoja, ei sitä tarvitse ihmisille toistella. Kyse on nyt siitä, mitä me teemme asialle.

– Esimerkiksi maksimirangaistusten tiukentaminen, jota Oikeusministeri [Antti] Häkkänen on esittänyt, ei vaikuta tähän asiaan millään tavalla, koska tuomioistuimet eivät tällä hetkelläkään langeta maksimirangaistuksia mistään rikoksista – ja epäilen suuresti, onko näihin ihmisiin rangaistusten pelolla mitään vaikutusta.

Halla-aho muistutti siitä, että jopa vankilaolosuhteet takaavat näille ihmisille jäämisen Suomeen, vaikka he olisivat saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen.

– Ja vankilaolosuhteet Suomessa valitettavasti ovat aika kilpailukykyinen vaihtoehto, jos verrataan lähtömaien olosuhteita.

Sekä Heinäluoma että Halla-aho kiristäisivät kansalaisuuslainsäädäntöä

Yhtä mieltä Heinäluoma ja Halla-aho olivat siitä, että tällaisissa tapauksissa pitää olla myös mahdollisuus ottaa kansalaisuus pois ja lähettää tekijä pois Suomesta.

– Yksi vakava virhe Suomen kansalaisuuslainsäädännössä – sen lisäksi että Suomen kansalaisuuden saa poikkeuksellisen helposti – on se, että sitä ei voi menettää missään olosuhteissa.

Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio esitti viime keväänä lakialoitteessaan Suomen kansalaisuuden saamiseksi edellytettävän asumisaikavaatimuksen nostosta kymmeneen vuoteen, Suomen Uutiset kertoi. Tällä hetkellä yleinen asumisaikavaatimus on viisi vuotta ja turvapaikan saaneille neljä vuotta.

Suomen Uutiset