Jyväskylän yliopiston rehtori on tehnyt päätöksen Laura Huhtasaaren 2003 tekemän Pro Gradu -tutkielman plagiointiepäilyasiassa. Yliopiston mukaan graduasiassa oli kyse tieteellisen käytännön loukkauksesta, mutta tapaus ei ollut luonteeltaan erityisen vakava. Asian käsittely päättyy.

Laura Huhtasaaren (ps.) gradun plagiointiepäilyt nousivat julkisuuteen tammikuussa, ja yliopiston rehtori päätti 17.1 käynnistää esiselvityksen asiassa.

Huhtasaari toimitti yliopistolle vastineensa, jossa hän totesi kyseessä olleen huolimattomuusvirheen. Huhtasaaren kirjallinen vastaus kommentoi asiaa seuraavasti:

”Henriikka Hoffrénin tekstiin viittaamatta jättämisen osalta Huhtasaari toteaa syynä olleen huolimattomuusvirheen. Lisäksi Huhtasaari vetoaa siihen, että hänen Hoffrénilta lainaamansa teksti ei ole ollut Hoffrénin omaa pohdintaa, vaan Hoffrénin tekemä käännös Huhtasaari on viitannut. Oksana Myllylän työn osalta Huhtasaari toteaa vastaavalla tavalla olleen siinä käsityksessä, ettei lähdeviittaus alkuperäisteokseen olisi virhe tilanteessa, jossa lainattu tekstiosuus on muualta lainattua ja lisäksi yleistä tietoa.”

Huhtasaari vetosi myös siihen, etteivät viittauskäytännöt olleet selviä vuonna 2003, jolloin hän on tutkielmansa kirjoittanut.

Päätös: loukkaus, muttei erityisen vakava

Jyväskylän yliopiston rehtorin Keijo Hämäläisen allekirjoittaman päätöksen mukaan asiassa suoritettu selvitys osoittaa, että Huhtasaaren Pro Gradu -työssä ei ole kaikilta osin noudatettu hyvää tieteellistä käytäntöä, ja että kyseessä on tieteellisen käytännön loukkaus, muttei se ole luonteeltaan erityisen vakava.

Yliopisto ei pidä jatkoselvitystä tarpeellisena:

”Esiselvitys on osoittanut, että HTK-loukkaus on tapahtunut. Laura Huhtasaari ei ole vaatinut varsinaisen tutkinnan suorittamista. Tästä syystä varsinaisen tutkinnan suorittaminen on tarpeetonta. Esiselvityksessä ei myöskään ole syntynyt epäilyä laajemmasta vilpistä. Rehtori lopettaa asian käsittelyn omalta osaltaan täIlä päätöksellä.”

SUOMEN UUTISET