Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari sanoo olevansa lopen kyllästynyt nykyajan feminismiin, jota hän pitää pelleilynä. – Feministit ovat luoneet hirviön, jota ei hallitse enää kukaan.

– Ennen oli normaalia olla lukuisilla eri tavoilla nainen, nykyään keksitään uusia sukupuolia. Aiemmin feminismi ajoi naisten oikeuksia, nykyään se on pystyttänyt vihan barrikadit, jonka kohteena on valkoinen kristitty mies.

– Feminismi halveksii juutalais-kristillistä kulttuuria, mutta islamilaisesta kulttuurista ollaan täysin vaiti. Tai oikeastaan jopa puolustetaan naisten oikeutta käyttää huivia, samaan aikaan kuin islamilaisissa maissa jopa miehet ovat protestina pitäneet huivia sympatiseeratakseen naisia, Huhtasaari ihmettelee.

Huivi osoittaa naisen paikan

Esimerkkinä hän mainitsee ruotsalaiset feministipoliitikot, jotka laittoivat huivin päähän Iranin valtiovierailulla.

– Suomessa päiväkodissa 4-vuotiaalla tytöllä on huivi päässä, eikä kukaan kyseenalaista sitä. Mielestäni huivin tarkoitus on osoittaa naisen paikka. Onneksi sentään Tanska aikoo kieltää burkat.

Sananvapautta ei sallita

Huhtasaaren mielestä feministit ovat marssittamassa meitä uuteen maailmaan, jossa ei ole sananvapautta. Ammattisanat pitää vaihtaa ja kieli pitää muuttaa.

– Kanadan pääministeri kavahti sanaa mankind, se pitää korvata sanalla peoplekind. Paul Watson pohti videoblogissaan: ”Tuleeko Guy Mansonin tilalle person personperson.” Älä käytä Kanadassa väärää pronominia, koska siinä ei selittelyt auta. Se on sakot, siis ensikertalaisille, seuraavalla kerralla kalterien taakse? Huhtasaari kirjoittaa blogissaan.

– Presidentinvaalien aikana toimittaja Haapala kritisoi Tuula Haataista. Naistoimittaja veti naiskortin esiin ja ilmoitti, että ei ollut soveliasta arvostella Haataista. Haapala kummasteli ja sanoi, että paljon kovempaa hän on Huhtasaarta lyönyt. Siihen naistoimittaja kiiruhti sanomaan, että no, kyllähän asiasta saa sanoa. Haapala jatkoi, näköjään feministien mielestä Huhtasaari on vapaata riistaa, mutta Haatainen ei. Tarjosin Haapalalle kahvit, koska hän puhkaisi yhden kuplan.

Feministipuolue SDP ärähti

Huhtasaari kirjoittaa feministien tarttuvan hänen jokaiseen kommenttiinsa täysistunnossa, kun hän puhuu islamilaisen kulttuurin leviämisestä.

– ​Toin esiin Ruotsissa tapahtuneen oikeuden päätöksen, jossa tuomio perustui sharia-lakiin. Muslimies vapautettiin vaimonsa pahoinpitelystä, koska sharia-lain mukaan naisen olisi pitänyt pitänyt hoitaa asia suvun kesken, eikä mennä poliisille. Rakkaus- ja feministipuolue demarit ärähtivät täysistunnossa, eivät suinkaan siksi, että olisivat olleet huolissaan islamilaisen kulttuurin leviämisestä Pohjoismaissa, vaan siksi, että Huhtasaari pilaa poliittisen kulttuurin puheillaan.

”Irtisanoudun feminismistä”

Huhtasaaren mukaan kiellettyjä sanoja ja aiheita tulee koko ajan lisää, eli vihapuhepoliiseille riittää töitä.

– ​Politiikassa on muotia vaatia poliitikkoja irtisanoutumaan milloin mistäkin, nyt on mennyt tovi, eikä kukaan ole vaatinut minua irtisanoutumaan mistään. Teen sen nyt pyytämättä, irtisanoudun feminismistä once and for all. Suomi takaisin kohti terveempää tasa-arvoa.

SUOMEN UUTISET