Perussuomalaisten kansanedustajan ja ympäristövaliokunnan jäsenen, Olli Immosen mielestä Suomessa tarvittaisiin tullimaksujen korottamista ja verotuksen kiristämistä Kiinasta ja muualta kaukomaista tuoduille kertakäyttötuotteille.

Immonen pitää globalismia ja kansainvälistä vapaakauppaa ympäristön ja ilmaston kannalta haitallisina.

– Sen sijaan ekologisesti kestävästi toimivia suomalaisia yrityksiä ja teollisuutta ei saa karkottaa korkealla verotuksella ja vääränlaisilla tukien leikkaamisilla ulkomaille.

– Hallitus ei saa toimillaan ajaa kotimaista tuotantoa sellaisiin maihin, joissa päästörajoituksista ei välitetä, ja joissa kustannustaso on sen vuoksi matalampi ja kilpailukyky Suomea parempi, Immonen sanoo.

Kohti kestävämpiä tuotantotapoja

Immosen mukaan kaukomailta tuotujen tuotteiden korkeammilla ilmastotullimaksuilla ja verotuksen kiristämisellä vähennettäisiin kaukaa tulevien tuotteiden kuljetuksia Suomeen.

– Tällaisilla konkreettisilla ympäristö- ja ilmastotoimilla suosittaisiin kotimaista, puhdasta ja paikallista lähituotantoa. Lisäksi kyseinen politiikka ohjaisi saastuttajamaita kohti kestävämpiä tuotantotapoja, Immonen perustelee.

Teollisuuden kilpailukykyä tuettava

Immonen näkee, että suomalaisten yritysten ja teollisuuden kilpailukykyä on tuettava suojaamalla markkinoita saastuttajamaiden tuonnilta sekä madaltamalla kotimaisten toimijoiden energia- ja kuljetuskustannuksia.

– Paikallistaloudet kunniaan. Siirrytään globalisaatiosta lokalisaatioon ja suositaan suomalaista. Tämä olisi todellinen ekoteko, Immonen summaa.

SUOMEN UUTISET