Eduskunnassa käytiin tänään ajankohtaiskeskustelu kansainvälisen monenkeskisen yhteistyön haasteista.

Keskustan puheenvuoron eduskunnassa pitänyt kansanedustaja ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen totesi puheessaan, että Suomi voi ”luovuttaa siivun kansallista suvereniteettia pois” tukeakseen globalistista maailmanjärjestystä ja saadakseen siitä hyvästä jotain tilalle.

Kansallisesta itsemääräämisoikeudesta ei saa tinkiä

Perussuomalaisten kansanedustajat Olli Immonen ja Ville Tavio ovat järkyttyneitä Vanhasen puheista.

– Tämäkö on keskustan poliittinen linja suhteessa kansalliseen itsemääräämisoikeuteen? Kansallinen suvereniteetti ei ole mitään kauppatavaraa, jota voidaan tuosta vain antaa pois globalistisille ylikansallisille tahoille. Kansallinen itsemääräämisoikeus on perussuomalaisille pyhä asia, josta ei tingitä, Immonen (kuvassa) toteaa.

Keskusta viemässä Suomea väärään suuntaan

Samaa mieltä asiasta on myös Tavio, jonka mukaan Vanhasen puheissa kaikuu suorastaan suomettumisen aikakauden henki.

– Suomettumisen aikaan pieni demokraattinen maa nimeltä Suomi alistui suuremman naapurivaltion, Neuvostoliiton, tahtoon. Tuohon aikaan Suomi tinki kansallisesta suvereniteetistaan. On valitettavaa, että keskusta haluaa jälleen viedä Suomea enenevässä määrin vastaavanlaiseen suuntaan, Tavio toteaa.

Perussuomalaiset ainoa vastavoima

Immosen ja Tavion mukaan on tärkeää, että Suomen puoluekentältä löytyy vastavoima niille tahoille, jotka ovat valmiita luopumaan kansallisesta itsemääräämisoikeudesta.

– Perussuomalaisia tarvitaan tässä ajassa kansallisen suvereniteetin puolustajana enemmän kuin koskaan aikaisemmin, kansanedustajat toteavat.

SUOMEN UUTISET