Ihmiset ajattelevat maahanmuuttokysymyksiä liian lyhyellä aikajänteellä. Turvapaikkajärjestelmää ei ole tarkoitettu massasiirtolaisuuden kanavaksi, mutta siihen sitä tänä päivänä käytetään. Näin siitä huolimatta, että pakolaisuuden pitäisi olla ilmiönä tilapäistä, Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoi lauantaina Yle Ykkösaamussa.

Ykkösaamun toimittaja Jari Korkki muistutti Halla-ahoa käsitteestä Eurooppa-linnoitus, Fortress Europe. Pitäisikö tätä linnoitusta puolustaa?

– Kyllä meidän pitäisi. Ihmiset ajattelevat hyvin lyhyellä aikajänteellä siirtolaispainetta, joka kohdistuu Afrikasta ja Lähi-idästä Eurooppaan, Halla-aho vastasi.

Halla-ahon mukaan nyt on kyse kumuloituvasta eli vähittäin kasaantuvasta ilmiöstä.

– Meille tulee jatkuvasti lisää ihmisiä, mutta toisaalta täältä ei poistu juuri ketään – ja Eurooppa muuten kärsii väestön vähenemisestä. Eli lopputuloksenahan on merkittävä demografinen, väestöllinen muutos, koska tulijapaine ei tule katoamaan mihinkään.

Olisi Halla-ahon mukaan täysin eri asia, jos puhuttaisiin esimerkiksi Syyrian sisällissodan aiheuttamasta tilapisestä kriisistä, ja tilapäisestä suojelusta, jota näille ihmisille voitaisiin tarjota.

– Mutta tällä hetkellä enemmistö Libyaan tulevista ja Eurooppaan pyrkivistä ihmisistä tulee Saharan eteläpuolisesta Afrikasta – maista jotka ovat ainakin afrikkalaisilla standardeilla kohtuullisen stabiileja, ja joissa ei ole sotaa, Halla-aho sanoi.

– Ihmiset etsivät yksinkertaisesti parempaa elämää.

Tilapäisestä tuli pysyvää

Halla-ahon mielestä turvapaikkajärjestelmä on erittäin avokätinen ja perustuu hyvin sinisilmäiseen ajatteluun.

– Sitä on helppo käyttää hyväksi. Tämä on se, mitä Euroopassa tapahtuu erittäin laajassa mittakaavassa tällä hetkellä.

Turvapaikkajärjestelmää ei ole tarkoitettu massasiirtolaisuuden kanavaksi, mutta tämä on se, mihin sitä tänä päivänä käytetään, Halla-aho kritisoi.

Pakolaisuuden pitäisi Halla-ahon mukaan olla ilmiönä tilapäistä: ihmisille annetaan suojelua mahdollisimman lähellä kotimaataan, kunnes tilanne lähtömaassa on palautunut sellaiseksi, että henkilö voi mennä sinne takaisin.

– Mutta eihän tällaista tapahdu käytännössä tänä päivänä lainkaan, vaan kun henkilö saa kansainvälistä suojelua, niin eihän hän poistu koskaan, vaikka olosuhteet muuttuisivat lähtömaassa.

Suomen Uutiset