

Yle
Jussi Niinistö: ”En voi vielä kommentoida” – toimittaja tivasi silti kymmenen kertaa
Maanantai A-studiossa nähtiin erikoinen näytelmä. Toimittaja Johanna Vesikallio tivasi lukuisia kertoja puolustusministeri Jussi Niinistöltä (ps.) kantaa ei-julkiseen asiaan, johon tämä ei asian keskeneräisyyden voinut vastata. Kun toimittaja oli lopulta kysynyt asiaa kymmenellä eri tavalla, Niinistö päätti aiheen toteamalla: ”Jos ei muuta kysymystä, niin lähden pois.”
Koko keskustelu ohessa:
Ministeri Niinistö, aiotte torstaina valtioneuvoston istunnossa nimittää puolustusministeriön uudeksi kansliapäälliköksi puolustusministeriön resurssipoliittisen osaston päällikön Jukka Juustin. Tämä nimitys on herättänyt paljon arvostelua, koska myös nykyinen kansliapäällikkö Arto Räty olisi halunnut jatkaa tehtävässään ja hän on ollut tässä tehtävässä myös hyvin arvostettu. Miksi Jukka Juusti on parempi kansliapäällikkö kuin Arto Räty?
Tätä asiaa en voi vielä kommentoida julkisuudessa. Paperit esityslistat ovat ei-julkisia.
Olette jo kommentoinut tätä mm perussuomalaisten eduskuntaryhmän kokouksessa.
En sen enempää kuin mitä olen muutenkaan julkisuudessa kommentoinut.
Mikä tekee Juustista pätevämmän kuin Arto Räty?
Se selviää esittelymuistiosta.
Tässä esittelymuistiossahan sanotaan esimerkiksi näin..
Onko tämä se esittelymuistio? Se laitetaan vasta huomenna päätöksentekojärjestelmään.
No olen sen muistion nähnyt ja siellä tekstissä lukee näin, että kansliapäällikkö…
Se ei ole se muistio.
No, voitte kommentoida tätä tekstiä: Kansliapäällikön määräaikaisen kauden päättyessä voidaan arvioida virkaanhakijoiden kyvykkyyttä ottaen huomioon toimintaympäristössä nähtävissä olevat muutokset ja toiminnan painopisteet. Mikä on muuttumassa tässä Suomen toimintaympäristössä ja toiminnan painopisteissä, että se edellyttää puolustusministeriön kansliapäällikön vaihtamista?
En tuota kommentoi mutta hallitusohjelmakin lähtee siitä että Suomi parantaa asemaansa heikentyneessä turvallisuustilanteessa. Ja hallitusohjelmassa luetellaan erilaisia keinoja, miten Suomi parantaa tätä itsenäistä uskottavaa puolustustaan.
Miten tämä liittyy kansliapäällikön vaihtamiseen?
En kommentoi kansliapäällikköasiaa tässä yhteydessä
No miten paljon tästä Juustin .. öö .. se on nyt julkisuudessa hyvin tiedossa, että tämmöinen hanke on ja tätä ette siis kiistä, että tällainen kansliapäällikön vaihtamishanke on meneillään.
En sitä kiistä.
Se on siis meneillään ja kuten sanottua torstaina se on valtioneuvoston istunnossa. Kuinka paljon tässä kansliapäällikön vaihtamishankkeessa on kyse siitä, että perussuomalaiset haluaa nyt uutena hallituspuolueena puumerkkinsä valtion hallintoon?
Kullakin ministerillä on oikeus nimittää sopivia virkamiehiä. Päteviä, sopivia.
Mikä tekee Juuskista pätevän ja sopivan?
En kommentoi enää tätä aihetta. Jos ei muuta kysymystä, niin lähden pois.
Kysyn vielä sen, että miksi ette kommentoi tätä tässä vaiheessa.
Sanoin jo, että lähden pois. Lähdenkö pois?
Siirrytään seuraavaan aiheeseen eli maamiina-aiheeseen?
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Härskiä on: Vihreät, SDP ja keskusta huutavat vesiasiassa sutta, mutta ovat itse se susi – ajoivat äskettäin Jyväskylän ja Ähtärin vesihuollon yksityistämistä

Puhdistuksesta huolimatta pylväiden saumoihin imeytynyttä väriainetta nousee koko ajan pintaan – Purra: “Voi teitä aktivistit Elokapinassa”
Eduskunnan puhdistustyöt jatkuvat edelleen.

Hollywoodin woke-kiihko vähitellen laantumassa, uudet tuulet puhaltavat – Kummisetä-trilogian ohjannut Francis Coppola kasasi elokuvatiiminsä omaperäisellä tavalla
Elokuvaohjaaja Francis Ford Coppola pyristelee Hollywoodin woke-kulttuuria vastaan. Kummisetä-trilogiasta tunnettu ohjaajalegenda kertoi tavoitteekseen tehdä elokuvan, jota ei voisi luonnehtia tyypilliseksi woken läpitunkemaksi Hollywood-tekeleeksi. Coppola halusi näyttelijäkaartiinsa cancel-kulttuurin uhriksi joutuneita hahmoja sekä oikealta että vasemmalta. Tällaisia ovat mm. konservatiivisia näkemyksiä esittänyt Jon Voight sekä takavuosien Trump-kriitikko Shia LaBeouf.

Oman turvapaikkapolitiikkansa kaaokseen ajanut Saksa etsii ratkaisumalleja Hollannista ja Pohjoismaista
Saksassa vaaditaan muutosta yhteiskunnallisia jännitteitä synnyttävään hallitsemattomaan maahantuloon ja siirtolaispolitiikkaan. Mallia etsitään nyt myös Hollannista ja Pohjoismaista.

Yksijalkaisesta nigerialaisesta merirosvosta tulee uustanskalainen – kotoutumissuunnitelma on jo valmiina
Tanskalaisen fregatin merirosvouksen vastainen operaatio päättyi siihen, että tulitaistelussa jalkansa menettänyt nigerialainen merirosvo tuotiin Tanskaan hoitoon. Lucky-niminen merirosvo on nyt saanut myönteisen turvapaikkapäätöksen ja hänelle on laadittu kotoutumissuunnitelma. Hänen ei tarvitse enää palata Afrikkaan, jossa elämä yksijalkaisena olisi hyvin raskasta.

Kamala Harrisin vastaus meni “sanasalaatiksi” – TV-yhtiö julkaisi parannellun version haastattelusta
Kamala Harris oli vaalikampanjansa tiukimmassa haastattelussa "60 minuuttia" -ohjelmassa. Harrisin vastaus Yhdysvaltain ja Israelin suhteita koskien oli niin sekava ja sisällötön, että TV-kanava joutui editoimaan ennakkomainoksiaan uudestaan. Ukrainan mahdolliseen Nato-jäsenyyteen Harris kieltäytyi ottamasta kantaa.

Maahanmuuttajat kärsivät työstressistä – matka kehitysmaasta hyvinvointiyhteiskunnan hoivaan on paljon pitempi kuin maantieteellinen etäisyys
Matka kehittyvästä maasta pohjoismaisen työelämän ja hyvinvointiyhteiskunnan runsaudensarven ääreen voi olla henkisesti paljon pitempi kuin maantieteellinen etäisyys. Seurauksena voi olla jopa ”vähemmistöstressi”. Kansankoti panostaa nyt julkisia varoja valaistakseen kaikkia kansalaisia akuutista ongelmasta.

Jani Mäkelä: Oppositio on valehdellut vesihuoltoasiassa
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä (ps.) moittii oppositiota, jonka vesihuoltoa koskevat väitteet eivät pidä paikkaansa.

Perussuomalaiset: Kehitysyhteistyöhön mullistavia muutoksia – Suomi asettaa tiukat rajat rahaa saaville maille
Kehitysyhteistyötä uudistetaan tällä hallituskaudella. Uusi strategia nojaa vahvasti kahteen keskeiseen ohjenuoraan: yksityinen sektori saa suuremman roolin kehitysavun toteuttajana ja rajalliset panostukset kohdennetaan tarkemmin niihin maihin, jotka aidosti haluavat kasvaa ja vaurastua. Eduskunnassa käsiteltiin tiistaina ensimmäistä kertaa yhdessä Suomen kauppa- ja kehityspolitiikan selontekoa.













