LEHTIKUVA

Euroopan keskuspankin johtoryhmään kuuluva Frank Elderson sanoi digilehti Politicon mukaan kansainvälisessä tilaisuudessa, että jos et ole vihreä, sinua ei haluta Euroopan keskuspankkiin töihin. – Miksi haluaisimme palkata ihmisiä, jotka joudumme uudelleenohjelmoimaan? Vaikka he tulevat parhaista yliopistoista, he eivät silti osaa tavata sanaa ilmasto, hän totesi.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on huolissaan ay-liikkeen kahden viikon poliittisen lakon pitkäaikaisista vaikutuksista Suomen talouteen, jonka selkärangan ay-liikkeet yrittävät nyt katkaista. Vientiteollisuudelle aiheutetaan haittoja, joiden korjaaminen voi olla mahdotonta, jos yritykset lähtevät Suomesta tai eivät investoi.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Kehitysyhteistyössä avustusten perillemeno on arkinen ongelma. Tämä koskee myös rahallisia avustuksia erityisesti maihin, joissa ei ole toimivaa pankkijärjestelmää. Vaihtoehtoinen maksujärjestelmä on toki olemassa, mutta sen käytössä on riskinsä. Rahat voivat jopa kadota ja järjestelmää käytetään myös rahanpesuun sekä terrorismin rahoittamiseen.  Lue lisää >