Kauppalehden haastattelema Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen hämmästelee EU:n kaavailemia päästövaatimuksia, jotka uhkaavat aiheuttaa suomalaiselle metsä- ja energiateollisuudelle valtavan lisälaskun.

Lehden mukaan suomalainen metsäteollisuus uhkaa joutua maksumieheksi, kun suurten biovoimalaitosten päästövaatimuksia uusitaan EU:ssa tänä vuonna. Pöyryn tekemän arvion mukaan uudet päästötasot voisivat aiheuttaa suomalaisille metsä- ja energiateollisuuden laitoksille jopa 430 miljoonan euron investointikulut sekä 30 miljoonan euron vuotuinen lisä käyttökustannuksiin.

– On aivan käsittämätöntä, että biomassalaitoksille tulisi suhteessa paljon tiukemmat vaatimukset kuin kivihiililaitoksille”, Jaatinen moittii.

Pöyryn laskelmien mukaan keskikokoiselle biomassakattilalle kohdistuvat lisäkustannukset olisivat peräti 11-kertaiset verrattuna samankokoiseen kivihiilikattilaan.

SUOMEN UUTISET