Kreikan parlamentti ei saanut kolmannellakaan kierroksella valittua presidenttiä. Maan lakien mukaan tällöin on pidettävä uudet parlamenttivaalit. Ne ajoittuvat tammikuun lopulle. Vaalit voidaan käydä myös helmikuun ensimmäisenä päivänä. Parlamentin äänestystulos presidenttiehdokas Stavros Dimakselle olivat 168-132. Presidentin valintaan olisi tarvittu 180 ääntä.

Kreikan vaaleja edelsi ennennäkemätön esitys

Kreikan presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen jälkeen alkoi uskomattomalta tuntuva näytelmä, jollaista harva ammattikäsikirjoittajakaan saisi luoduksi.

Itsenäisten kreikkalaisten -puolueen (ANEL) kansanedustaja Pavlos Hailikis väitti, että häntä oli yritetty lahjoa noin 2-3 miljoonan euron arvoisella paketilla, jos hän olisi äänestänyt jatkossa Dimasta.

Hailikis oli puolueensa puheenjohtajan kehoituksesta salaa nauhoittanut tapaamisia lahjusten tarjoajan kanssa. Ääni- ja videotallenteet lähetettiin syyttäjälle, mutta niitä ei tutkittu, koska materiaali oli ”laittomasti hankittua”. Hailikis joutuu itse vastaamaan syytteisiin, joita mm. pääministeri Antonis Samaras on häntä vastaan nostanut.

Lahjuskohu jakoi rintamalinjat. Syriza-puolueen puheenjohtaja Aleksis Tsipras halusi asian tutkittavaksi. Joki-puolueen puheenjohtaja Stavros Theodorakis taas kutsui ANEL:ia ja Syrizaa ”rosvojoukoksi”. Pääministeri Samaras ripitti ANEL:n puheenjohtajaa Panos Kammenosta ja Syrizan Tsiprasta näiden harjoittamasta ”terrorismista”.

Lahjuskohun lisäksi ex-pääministeri, sosialidemokraattien Pasok-puolueen Giorgos Papandreou ilmoitti aikeistaan irroittautua Pasokista lähipiirinsä kanssa perustaakseen uuden puolueen. Pasokin nokkamies ja maan varapääministeri Evangelos Venizelos puhui Papandreoulle ennen toista äänestystä kertoen Papandreoulla olevan ”moraalinen velvoite” jatkaa Pasokissa.

Pääministeri Samaras tarjosi ennenaikaisia vaaleja ja hallituspaikkaa

Ensimmäisen äänestyksen jälkeen, sunnuntaina 21. joulukuuta pääministeri Samaras piti televisioidun puheen, jossa hän vetosi kansanedustajia äänestämään Dimaksen puolesta. Samaras ehdotti, että maassa voidaan silloin järjestää ennenaikaiset parlamenttivaalit vuoden 2015 lopulla. Aikataulutetut vaalit käytäisiin kesällä 2016.

Lisäksi hän kertoi mahdollisuudesta laajentaa hallituspohjaansa niihin puolueisiin, jotka päätyisivät äänestämään presidentin puolesta.

Toisen äänestyksen jälkeen äärioikeistolainen Kultainen sarastus -puolue pyöritteli mahdollisuutta äänestää Dimasta. Dimas totesi, ettei hyväksy tulla valituksi presidentiksi näiden äänillä.

Henri Myllyniemi

Tagit