Kreikan osakkeet ja valtiolainat ovat olleet rajussa pudotuksessa koko tämän viikon. Vaalien jälkeen Kreikan kolmivuotisen lainan jälkimarkkinakorko on noussut noin 10 prosentin tasolta yli 16 prosenttiin.

Kymmenvuotisen lainan korkotaso on noussut päälle kymmenen prosentin. Maan uusi pääministeri Aleksis Tsipras on ilmoittanut, että hallitus ei jätä velkojaan hoitamatta yksipuolisesti.

Rajua laskua

Osakemarkkinoilla lasku on ollut rajua. Pankkiosakkeet ovat lasketelleet jopa 26 prosentin vauhdilla. Kolmen päivän aikana pankkiosakkeista on sulanut pois nelisenkymmentä prosenttia. Myös maan suuri sähköyhtiö PPC on ollut kovassa laskussa. Kreikan hallitus tavoittelee ilmaista sähköä 300 000 vähävaraiselle kotitaloudelle. Yhtiö ilmoitti hiljattain, että sillä on rästisaamisia 2 miljardin euron edestä.

Hallitus ilmoitti keskiviikkona, että kansainvälisten luotottajien kanssa tukirahoja vastaan toteutetut yksityistämishankkeet jäädytetään. Hallitus on nostamassa minimipalkan rajaa vastoin tukirahoituksen ehtoja.

Henri Myllyniemi

Tagit