Tampereen perussuomalaisten valinta uudeksi puheenjohtajaksi on teiskolainen Kari Lindbom. Hän on toiminut pitkään Tampereen paikallisyhdistyksessä.

Kiitospuheessaan hän kertoi haluavansa entisen Tampereen perussuomalaisten linjan jatkuvan, mutta odottavansa ryhmältä entistä enemmän yhtenäisyyttä. Kuorolaulua harrastava Lindbom on kuunnellut vuosien ajan myös paikallisyhdistyksensä keskinäisiä soraääniä.

Lauantaina Tampereen perussuomlaisten hallitukseen valituksi tulivat lisäksi Heikki Luoto, Kirsi-Maarit Asplund, Jouko Salo, Elisa Hiltunen, Seikku Kaita, Antti Moisander, Kirsi Riuttamäki, Henri Häkkilä, Kari-Pekka Rauhala ja Pentti Hupanen.

Maaliskuusta alkaen Tampereen paikallisyhdistys on toiminut ilman puheenjohtajaa, kun puoluehallitus erotti puheenjohtana toimineen Terhi Kiemungin puolueen jäsenyydestä. Perussuomalaisten sääntöjen mukaan Kiemunki ei voinut jatkaa paikallisyhdistyksen jäsenenä eikä sen puheenjohtajana kuulumatta puolueeseen, vaikka yhdistys sitä olisi halunnut.

SUOMEN UUTISET