Orastava talouskasvu alkaa näkyä kansalaismielipiteessä. Kunnallisalan kehittämissäätiön teettämän kyselytutkimuksen mukaan kansalaiset antavat nyt hallitukselle aiempia vuosia paremmat arvosanat talouskehityksestä ja työllisyyden hoidosta. Sen sijaan maahanmuuttopolitiikan hoitoon ollaan vielä viime vuoden mittaustakin tyytymättömämpiä.

Vajaa viikko ennen hallituskriisiä tehdyn kyselyn mukaan vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita. Noin viidennes suhtautui asiaan neutraalisti. Lähes joka toinen epäili maan hallituksen kykyä hoitaa maan asioita. Usko maan hallituksen pätevyyteen vähentyi kesistä 2015 ja 2016.

Luottamus maan hallituksen kykyihin oli heikko oppositiopuolueiden ja perussuomalaisten kannattajien keskuudessa. Vajaa viikko ennen perussuomalaisten mullistavaa puoluekokousta enemmistö (52 prosenttia) puolueen kannattajista arvioi hallituksen kyvyn hoitaa maan asioita heikoiksi.

Hallituksen uskotaan onnistuneen parhaiten turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa. Enemmän kuin kaksi viidestä antoi hallitukselle erittäin tai melko hyvän arvosanan turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa. Vain viidennes ajatteli hallituksen epäonnistuneen tällä sektorilla.

Hallituksen toimia maan talouden hoidossa kiitteli vajaa kolmannes (31 prosenttia) väestöstä, mikä on lähes kaksi kertaa parempi lukema kuin viime vuonna (17 prosenttia).

Vain 17 prosenttia väestöstä kiitteli maan hallituksen toimia sote-asioissa, mikä tuskin on kenellekään yllätys. Soten ja maakuntauudistuksen lykkääntyminen tuli vielä kerran eteen kesällä haastattelujen tekemisen jälkeen. Tyytymättömyys soteasioiden hoitoon kasvoi viime vuoden 47 prosentista 55 prosenttiin.

Aiempaa enemmän tyytymättömyyttä kohdentui soten ohella maahanmuuttoon. Kun vuonna 2016 hallituksen maahanmuuttopolitiikkaan syksyn 2015 pakolaistulvan jäljiltä oli tyytymättömiä 36 prosenttia väestöstä, nyt tyytymättömien osuus oli noussut jo 45 prosenttiin.

Suomen Uutiset