Lahden Perussuomalaiset paheksuvat syvästi turvapaikanhakijoiden tehostetun valvonnan uutta sijoittumispaikkaa.

Hennalan vastaanottokeskuksessa oleva 20-paikkainen osasto erityistä valvontaa ja psykiatrista tukea vaativille turvapaikanhakijoille siirtyy Ahtialan toimintakeskukseen.

– Toimintakeskus sijaitsee keskellä asuinaluetta ja välittömässä läheisyydessä on sekä koulu että päiväkoti. Olemme erittäin huolissamme alueen tulevasta turvallisuustilanteesta, Lahden Perussuomalaiset toteavat.

Muille kaupungin vuokra-asunnot

Lahden Perussuomalaiset ovat vastustaneet yksikön uudelleensijoittamista Lahteen, vaikka SPR ja Maahanmuuttovirasto yrittävät kovasti vakuutella, ettei osastosta ole uhkaa ympäristölle.

– Uusi on aina pelottavaa. Sen verran sanon tästä asiakaskunnasta, että he ovat usein hyvin väsyneitä ja passiivisia. Hyvin vähän edes liikkuvat meidän paikkojemme ulkopuolella. Lähtökohtaisesti heidät pyritään saamaan ylipäätään joka päivä nousemaan sängystä, SPR:n Hämeen piirin vastaanottotoiminnan johtaja Minna Jussila selittelee Ylen haastattelussa.

Muut Hennalasta siirtyvät turvapaikanhakijat muuttavat kaupungin vuokra-asuntoihin eri puolille kaupunkia.

SUOMEN UUTISET