Minä haluan EU:sta eroon – ei Portugali tule Suomea auttamaan, totesi perusuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari Maanpuolustuskurssiyhdistyksen presidentinvaalipaneelissa. Presidentti Sauli Niinistöä sitä vastoin harmitti, että unioni ei ole niin vahva kuin se voisi olla.

– Euroopan unioni on vienyt meidän rahapoliittisen suvereeniutemme, Huhtasaari vastasi paneelissa Sdp:n ehdokkaalle Tuula Haataiselle. Haatainen kutsui EU:ta vanhan sanonnan mukaisesti Euroopan suurimmaksi rauhanprojektiksi.

– Ei portugalilaiset tule Suomea auttamaan, Huhtasaari kuittasi uskomukset EU-jäsenyyden turvallisuuspoliittisesta ulottuvuudesta.

Suurimmalle osalle EU-maita puolustuksen perusratkaisu on Nato-jäsenyys.

– Natoon kuuluvat maat eivät halua kaksinkertaista järjestelmää, Huhtasaari muistutti.

Huhtasaari pistäisi länsirajan kiinni

– EU on romuttamassa kansallisvaltiot, ja se lisää turvattomuutta, Huhtasaari totesi. Turvattomuuden lisääntyminen on näkynyt Suomessakin jo ensimmäisenä terroritekona.

– Minä pistäisin länsirajan kiinni, koska olemme romuttaneet turvapaikkajärjestelmän. Sääntöjä ei ole EU:ssa noudatettu, Huhtasaari piikitteli unionin turvapaikkapolitiikkaa.

Huhtasaari kuitenkin kehui istuvaa presidenttiä Sauli Niinistöä siitä, että tämä onnistui Venäjän kanssa neuvottelemaan rajan kiinni niin, ettei turvapaikanhakijoita ole enää tullut itärajan yli.

Niinistö haluaisi vahvemman unionin

Presidentti Niinistö ei ymmärtänyt EU-kritiikkiä lainkaan, pikemminkin päinvastoin.

– Harmittaa, että unioni ei ole niin vahva, kuin sillä olisi potentiaalia, Niinistö sanoi.

Niinistön mukaan vain yhdessä Euroopan unionin maat kykenisivät vaikuttamaan maailman asioihin. Niinistö muisteli lämmöllä aikoja, jolloin Suomi liittyi unioniin.

– Euroopan unioni oli vahva 1990-luvun alkupuolella.

Huhtasaari tivasi Niinistöltä, olisiko länsiraja pitänyt sulkea 2015 syksyllä, kun sitä kautta tuli paljon turvapaikanhakijoita.

– Mikä olisi se käytännön hyöty rajan sulkemisesta? Käytännön ongelma olisi se, että jokainen rajan ylittäjä olisi jouduttu tarkastamaan ja pohjoismainen liikkumisvapaus olisi samalla huuhdeltu alas, Niinistö vastasi.

Niinistön käsityksen mukaan turvapaikkahakemukset olisi kuitenkin pitänyt käsitellä.

– Vaikka olisi kuinka ollut kiinni se raja, niin läpi ne olisivat tulleet, Niinistö väitti.

Huhtasaari viittasi käytännössä kuolleeksi kirjaimeksi muuttuneeseen EU:n Dublin-asetukseen, jonka mukaan Suomi olisi voinut jättää turvapaikanhakijat ruotsalaisten huoleksi, koska Ruotsi on turvallinen maa.

Huhtasaari haluaisi miinat takaisin

Laura Huhtasaari ei luota vieraan apuun. Omaa puolustusta hän vahvistaisi irtisanoutumalla Ottawan miinakieltosopimuksesta, ja palauttaisi jalkaväkimiinat takaisin itärajaa suojaamaan.

– Suomea puolustavat vain suomalaiset, Huhtasaari sanoi.

Suomen Uutiset