Perussuomalaisten eduskuntaryhmän johtaja Leena Meri ehdotti selvitettäväksi, paljonko maksaisi, jos eläkkeiden niin sanotusta taitetusta indeksistä luovuttaisiin joissakin tuloluokissa. Eduskunnan kyselytunnilla puhuttiin eläkeläisköyhyydestä.

Suomen eläkejärjestelmään on kuulunut vuodesta 1996 niin sanottu taitettu indeksi, joka seuraa yleisen ansiotason kehitystä hitaammin kuin aiemmin käytössä ollut, anteliaampi puoliväli-indeksi, joka huomioi tasapuolisesti elinkustannusten nousun ja yleensä sitä nopeammin nousevan ansiotason muutokset.

Vanhaan palaaminen tyrmätään aina väittämällä, että se söisi eläkekassat tyhjiin, Meri selittää. Puhtaan palkkatasoindeksin palauttamiseksi on jätetty kansalaisaloite, joka tuli viime joulukuussa eduskuntaan.

Kun aloitetta käsiteltiin eduskunnassa, Meri ja kansanedustaja Laura Huhtasaari tapasivat Työeläkevakuuttajien Telan lakimiehen. Keskustelussa lakimiehen kanssa kävi ilmi, että koskaan ei ole edes arvioitu, mitä maksaisi, jos palkkaindeksi palautettaisiin kohdennetusti vain pieniin ja keskisuuriin eläkkeisiin, Meri selitti eduskunnassa.

– Aina vedotaan siihen, että eläkerahat eivät riitä jos se palautetaan kaikkiin tuloluokkiin, mutta ainahan progressiivisuus on kaikessa mahdollista. Voisiko sitä edes tutkia, Meri peräsi hallitukselta.

Suomen Uutiset