Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri (ps.) moittii Keskustaa suunnanmuutoksesta. Meri huomauttaa, että Keskustan vaalien alla toistelema ”Suomi kuntoon”-hokema tarkoittikin tosiasiassa ”Suomi myyntiin”-politiikkaa. Mereltä ei heru ymmärrystä liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) VR-suunitelmille.

– Käsitykseni mukaan kaikki veturit ovat jo käytössä ja jos ulkopuolisen yhtiön ei ole tarkoistustaan tuoda omaa kalustoa raiteille niin mistä kilpaillaan? Hinnasta, sanoo Berner. Tämä tarkoittaa nykyisten työntekijöiden työehtojen huononnusta tai irtisanomisia, jos uusi yhtiö tuo työntekijänsä muualta halpaan hintaan. Julkisuudessa on esitetty että voi kilpailla laadulla, esim. junan väri tai kalustus voi vaihdella, Meri kirjoittaa Facebook-sivullaan.

– Enpä usko että minä käytän junaa yhtään enempää jos se on erivärinen. Käytän sitä työmatkoihin. Mitä järkeä tässä taas on? Koko Suomi tuntuu olevan myynnissä? Raiteillakaan ei voi kilpailla sillä ei ole tarkoituskaan rakentaa viereen toista raidetta?

– Carunan myynti viime hallituskaudella on huono esimerkki julkisen omaisuuden myynnistä bisnekseksi. Kokoomus, keskusta ja apujoukot hallituksessa.. herätkää jo. Täysi tuki työntekijöille ja lakolle täältä.

Meri muistuttaa myös Ruotsin poskelleen menneistä kilpailuttamishankkeista. Kauppalehti uutisoi taannoin, että rautatieliikenteessä uudistus on johtanut tyhjien junien rahtaamiseen edestakaisin, mikä viraston selvitysten mukaan on maksanut valtiolle viisi miljardia kruunua, noin 550 miljoonaa euroa.

SUOMEN UUTISET