Maa- ja metsätalousvaliokunta on tänään kokouksessaan käsitellyt komission tiedonantoa tulossa olevasta, monia epävarmuustekijöitä sisältävästä yhteisen maatalouspolitiikan kokonaisuudistuksesta.

Perussuomalaisten edustaja eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnassa, kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa, vaatii, että Suomi taistelee neuvotteluissa maataloustuotantonsa puolesta eikä jää vellihousuksi neuvottelupöydässä.

– Suomen on neuvotteluissa varmistettava, että koko maassa pystytään harjoittamaan maataloutta tulevaisuudessakin. Muiden muassa nuoret viljelijät sekä pienten tilojen tarpeet on otettava jatkossa paremmin huomioon. Tulevaisuudessa tulee huolehtia myös siitä, että sukupolvenvaihdoksia tiloilla joustavoitetaan, edustaja Elomaa painottaa.

– Toisaalta maatalouden osalta olemme huolissamme siitä, että hallitus on ollut varsin passiivinen unionin suuntaan vaikuttamisessa. Meidän on vaadittava, että ruoan alkuperätiedot saadaan selkeästi esille. Tämä on kuluttajienkin näkökulmasta tärkeää, jotta he voivat vielä nykyistä paremmin valita kaupan hyllystä kotimaista ruokaa.

Suomessa asiat hoidetaan hyvin

Elomaa painottaa, että Suomen kilpailukyky ei saa kärsiä siitä, että viljelijämme hoitavat asiansa hyvin – etenkin vähäisen antibioottien käytön suhteen. Suomen kilpailuvaltteja ovat puhtaat tuotteet ja eläinten hyvinvointiin panostaminen myös tulevaisuudessa.

– Maassamme ei eläimille syötetä antibiootteja ja kanat saavat pitää nokkansa sekä porsaat saparonsa. Suomi on yksi kolmesta EU-maasta, jossa siat saavat pitää saparonsa, mikä on yksi eläinten hyvinvoinnin supermittari. Eläinten hyvinvointiin panostaminen on tulevaisuutta ja puhdas suomalainen ruuantuotanto marjoja, lihaa, munia, maitotuotteita ja viljaa myöten on mahdollisuus.

– Tällä hetkellä elintarvikealan tuotantoketju työllistää noin 340 000 suomalaista ja jos neuvottelut hoidetaan Suomen etu huomioiden, tämä luku voi tulevaisuudessa kasvaa. Tulemme tekemään puolueena sekä kansanliikkeenä kaikkemme sen eteen, että maaseutumme ja maataloutemme elinvoimaisuus turvataan. Tätä edellyttää jo huoltovarmuuskin maassamme, Elomaa muistuttaa.

SUOMEN UUTISET