Maamme satavuotisjuhlalle ei ole kunniaksi, että eduskunnalle esitellään kolmen veen hallitus, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä.

– Ensimmäistä veetä, eli tässä salissa lausuttuna muunneltua totuutta, edustaa ministeri Soini. Te väitätte yhtä ja teette toista – tässä ei ole mitään uutta vuosien varrelta. Mutta nyt kun poliittinen pelinne oman puolueen sisällä kääntyi teitä vastaan, jostain löytyikin vielä kolmas vaihde. Kuinka te kehtaatte ja näytätte kehtaavan. Missä Soini, siellä ongelma! Mäkelä latasi eduskunnassa.

– Toinen vee, eli vääristely lankeaa ansioksi teille, ministeri Orpo. Te kehtaatte nimittää kanssanne eri mieltä olevia Suomen kansan edustajia häiriköiksi. Esitätte halventavia väitteitä muiden arvopohjasta, vaikka oma arvopohjanne ei todellakaan tarkastelua kestä. Eurofederalismin ja Suomen itsenäisen määräysvallan kaventamisen nimissä teille kelpaa monenlainen porukka.

”Tämä on arvoton näytelmä”

Kolmas vee on Mäkelän mukaan ”tämän nukkehallituksen yhdistävä liima eli vallanhimo”.

– Siitä pokaali täytynee ojentaa pääministeri Sipilälle. Te katsotte vierestä tätä surullista näytelmää, vain siksi että puolueenne saisi pysyvästi haltuunsa vallan Suomen maakunnissa. Siinä sivussa toki kelpaavat etuudet omille viiteryhmille.

– Tämä ei ole arvokas näytelmä. Tämä on arvoton näytelmä. Siihen on osallistunut jopa maamme presidentti puuttuessaan yhden hallituspuolueen sisäisiin asioihin julkisuudessa. Vetoan teihin tavallisiin rivikansanedustajiin, joita käytetään johtajienne kumileimasimina. Älkää antako luottamustanne tälle nukkehallitukselle – EU-nukkehallitukselle, Mäkelä vetosi.