Perussuomalaisten toinen varapuheenjohtaja Hanna Mäntylä pitää sote-ratkaisun kaatumista ikävänä, kun valmista ratkaisua ei saatu tällä vaalikaudella aikaan.

– Tottakai olen pettynyt, ettei sitä saatu tällä kaudella maaliin, mutta positiivisella mielellä olen, että olemme tehneet vahvan pohjatyön sekä parlamentaarisessa ohjausryhmässä että sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, Mäntylä sanoi torstaina, kun sote-valiokunta oli päättänyt lopettaa asian jatkovalmistelun tällä vaalikaudella.

– Se työ ei ole missään tapauksessa mennyt hukkaan, vaan se on hyvä pohjatyö jatkolle, Mäntylä korosti.

Pakko saada kuntoon

Mäntylä edusti perussuomalaisia parlamentaarisessa ohjausryhmässä ja osallistui vahvasti sote-esityksen suunnitteluun. Kuinka tässä kävi sitten näin, että yritys törmäsi näin rajusti perustuslakiin?

– Perustuslakivaliokunta teki oman arvionsa ja antoi raamit, mikä on tulevaisuudessa mahdollista. Syvä toiveeni on, että seuraava hallitus ottaa tämän listalla korkealle, koska tämä on ihmisten palveluiden saatavuuden kannalta pakko saada kuntoon, Mäntylä sanoi.

Mäntylä korosti, että perustuslakiasiantuntijoita on kuultu koko ajan. Parlamentaarinen ohjausryhmä katsoi, että perustuslakivaliokunta tarvitaan antamaan perustuslaillisen näkökulman asiaan.

– Sitä varten se on olemassa, että se antaa raamit, joissa lainsäädäntöä voi toteuttaa, hän muotoili. Mutta kyllä asiantuntijoita on kuultu koko prosessin ajan, eikä heitä ole sivuutettu, hän sanoi.

Perustuslain mukaan

Sote-valiokunnan uskoi ja toivoi, että valiokunnan muutettu esitys menisi läpi, koska se oli tehty perustuslakivaliokunnan ensimmäisen lausunnon pohjalta.

– Nyt kävi kuitenkin näin ja lainsäädännön raamit ovat selvillä jatkovalmistelun pohjaksi. Parlamentaarinen ohjausryhmä oli tietoinen koko ajan perustuslaillisista ongelmista ja juuri siksi ryhmä halusi, että perustuslakivaliokunta selvittää esityksen perustuslainmukaisuuden.

VELI-PEKKA LESKELÄ