Vielä kaksi kuukautta sitten sinisten puoluesihteeri Matti Torvinen melskasi rintamakarkuruudesta Helsingin Sanomien haastattelussa: ”Sen sanon, että jos on alta 65-vuotias edustaja, niin on rintamakarkuruutta olla lähtemättä ehdolle”. Mutta sanoilla ei ollut painoa. Jo toinen nuori sinisten kansanedustaja on vetänyt johtopäätökset.

Elokuun alussa puhemiehenä toiminut Maria Lohela (sin) ilmoitti vetäytymisestään.

Sinisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala ilmoittaa tänään US-blogissaan vetäytyvänsä eduskunnasta kauden loputtua.

– On tullut siis aika jatkaa matkaa myös eduskunnasta eteenpäin, Saarakkala kirjoittaa.

SUOMEN UUTISET