Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan jäsen, perussuomalaisten kansanedustaja Pirkko Mattila on huolissaan eurooppalaisten valtioiden säästötoimista, jotka lisäävät työttömyyttä ja sosiaalista eriarvoisuutta. Mattila puhui keskiviikkoiltana Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen istunnossa Ranskan Strasbourgissa.

Yleiskokouksen käsiteltävänä oli tanskalaisen kansanedustajan talouskriisiä ja yhdenvertaisuutta käsittelevä raportti.

– Meillä ei ole varaa menettää yhtä sukupolvea työttömyydelle. Työ on parasta sosiaaliturvaa ja tukee myös mielenterveyttä. Työttömyyden aiheuttamat ongelmat ovat kalliita hoitaa, Mattila totesi.

– Talouskriisi ja työttömyys voivat muuttua myös demokratian kriisiksi, jos ihmiset menettävät kiinnostuksensa politiikkaan ja uskonsa äänestämiseen.

Islanti mallioppilaana

Hyviäkin esimerkkejä talouskriisiin reagoimisesta löytyy. Mattila nosti esiin Islannin niin sanotun hyvinvointivahdin, joka kehitettiin talousromahduksen jälkeen auttamaan kriisin jälkipyykin setvimisessä. Hyvinvointivahti toi yhteen kymmeniä viranomaistahoja ja kansalaisjärjestöjä, jotka yhdessä kävivät läpi ja miettivät kohdistettuja aputoimenpiteitä niille ryhmille, joihin talouskriisi oli ankarimmin iskenyt.

– On hyvä, että raportissa nostetaan esille myös arkisia ja konkreettisia ongelmia, kuten naisten syrjintä työmarkkinoilla äitiyslomien takia tai ikääntyvien työntekijöiden eriarvoinen kohtelu. Sosiaalista oikeudenmukaisuutta ei saa unohtaa talouskriisinkään aikana, Mattila muistutti.

SUOMEN UUTISET