Toronton yliopiston psykologian professorin Jordan B. Petersonin teesit ovat länsimaiden ”suvaitsevaisille” yksinkertaisesti liikaa. Elämäntaito-opastaan Helsingissä sunnuntaina esitellyt Petersson herätti arvatunlaisia reaktioita myös suomalaisessa kulttuurikentässä.

Erittäin kärkkäästä ja läpipolitisoituneesta keskustelutyylistään tunnettu vasemmistoprofessori Panu Raatikainen ehti jo etukäteen lytätä Peterssonin käytännössä kaikilta osin.

Raatikainen katsoo arviossaan, että:

– Petersonin teesit pohjaavat ”pseudotieteelliseen huuhaahan”.
– Niin sanottu uusmarxismi on salaliittoteoria.
– Vasemmisto ei ole soluttautunut mediaan, kirkkoon ja koulutuslaitoksiin.
– Poliittinen korrektius on laajana ilmiönä myytti.

Jordan Petersonin keskeinen teesi on pitkälti päinvastainen – uusmarxilaisuudella on voimakas vaikutus länsimaiden yliopistoissa.

Raatikainen kuvailee uusmarxismin kertomusta, joka hänen itsensä mielestä siis ei pidä paikkaansa: ”Kun kommunistista vallankumousta ei lännessä tullutkaan, länsimainen vasemmisto, erityisesti Frankfurtin koulukunta, laati uuden strategian. Tavoitteeksi asetettiin tuhota länsimaat ”sisältä päin” hävittämällä niiden perinteinen kulttuuri ja kristinusko ja näin murtaa länsimaiden moraalinen perusta. Vasemmisto soluttautui mediaan, kirkkoon ja koulutuslaitoksiin. Keskeisessä asemassa oli Marxin ja Freudin oppien sekoittaminen. Muun muassa feminismi, seksuaalinen vallankumous sekä seksuaali- ja etnisten vähemmistöjen puolustaminen ovat kaikki osa kulttuurimarxismin suunnitelmaa.”

Varmemmaksi vakuudeksi Raatikainen lyttää myös Peterssonin lukijakunnan.

– Epäilenpä, ettei kovinkaan monella hänen ihailijallaan riitä kärsivällisyys lukea paksua kirjaa, joka etenee hitaasti ja rönsyilee. Viiden minuutin pätkä videota sopii heille paremmin, Raatikainen arvioi Ylen aihetta käsittelevässä jutussa.

Ylen haastattelema filosofi Frank Martela oli arviossaan täysin päinvastaisella kannalla. Hän arvioi, että ihmiset hakeutuvat Peterssonin videoiden äärelle, koska he etsivät älyllisesti haastavampaa sisältöä.

Petersonin esiintymisten älyllisyyttä voi kukin arvioida itse katsomalla suomeksi tekstitetyn haastattelun, jossa Channel 4 -kanavan haastattelija Cathy Newman yrittää ottaa professorista mittaa. Tulos on häkellyttävä näytelmä törmäyksestä, jossa ideologisesti värittynyt, yliyksinkertaistava toimittaja kohtaa tiedemiehen, joka ei alistu poliittisen korrektiuden vaateisiin. Englanninkielistä versiota on katseltu Youtubessa yli 12 miljoonaa kertaa.

Käänsin suurta huomiota maailmalla herättäneen haastattelun, jossa Jordan B Peterson ja Channel-4 haastattelija Cathy Newman ottavat yhteen. Jordan Peterson suoriutui haastattelusta mestarillisesti.Rautaista argumentaatiota käyttäen, jossa hän hyödynsi loputtomalta tuntuvaa kokemustaan ja tietoaan. Peterson pala palalta murentaa haastattelijan tilaan, jossa hän joutuu lopulta käynnistämään itsensä uudestaan. Eräänlainen control+alt+delete.Tätä haastattelua tullaan tulevaisuudessa käyttämään koulutusmateriaalina, kun koulutetaan poliitikkoja, journalisteja, haastattelijoita, agitaattoreita tai muita henkilöitä mediaa varten. Haastattelija TV-4:n Cathy Newman on asialleen omistautunut feministi, joka tietää miten asiat ovat ja miten ne pitäisi korjata. Haastateltava, professori Jordan Peterson on mielestäni tällä hetkellä netin merkittävin ajattelija. Peterson kokee antipatiaa 3-polven feminismiä, postmodernismia, uusmarxilaisuutta, “valkoista etuoikeutta”, “kulttuurista omimista”, äärivasemmistolaisuutta, kommunismia sekä fasismia kohtaan.Haastattelussa käsitellään miesten ja naisten palkkaerojen syitä, miesten ja naisten eroja sekä toimivatko ihmisillä käytetyt masennuslääkkeet hummerilla.Haastattelun kesto n 30 minuuttia. Tämä on pakko katsoa, jos Peterson ei ole tuttu. Kannattaa katsoa vaikka olisi Petersonin kirjat hyllyssä, kuva seinällä ja vaikka olisi nähnyt haastattelun aiemmin, niin loistava hänen suorituksensa oli. Pätkässä on jokaiselle meistä opittavaa.Olen nähnyt parikymmentä Jordan Petersonin haastattelua jotka ovat tehty tämän jälkeen. Varsinkin valtamedian haastattelijoiden asenne Jordania kohtaan muuttui merkittävästi Cathy Newman-tentin jälkeen. Toimittajat eivät enää mene valmistautumattomina, takki auki, voitonvarmoina studiolle Petersonin kanssa osoittamaan kuinka hullu mies on kyseessä.

Julkaissut Adele Kottarainen Keskiviikko 21. maaliskuu 2018

Jordan Peterson Channel 4 -kanavan Cathy Newmanin haastattelussa. Video on yksityishenkilön suomeksi tekstittämä. Facebook, 29 min 48 sek.


Suomen Uutisten lukupaketti

SU on kirjoittanut Petersonista pitkin vuotta. Tässä lukupaketti henkilöstä kiinnostuneille:

Mitä Peterson sanoo avioliitosta, monogamiasta ja ”pakotetusta yksiavioisuudesta”?

Peterson: ”Monogamia sosiaalisesti arvostettuna instituutiona näyttäisi olevan ihmisillä universaali ilmiö. Se ei tarkoita sitä, että ihmiset olisivat universaalisti monogaamisia, mutta on olemassa voimakas taipumus kaikkien tunnettujen yhteiskuntien joukossa kallistua yksiavioisuuden suuntaan. Ja sen toimeenpano (enforcement, jonka HS suomensi pakottamiseksi) perustuu sosiaalisiin normeihin.” Lue lisää >

Ihmis- ja yhteiskuntatieteet ovat vahvasti kallistuneet vasemmalle

Psykologiset sukupuolierot ovat biologista todellisuutta eivätkä vain sosiaalisia konstruktioita tai stereotypioita. Tähän tulokseen on päätynyt akateeminen persoonallisuus- ja sosiaalipsykologia. Mutta voimmeko luottaa tuloksiin? Toronton yliopiston psykologian professori Jordan B. Petersonin mukaan sitä vaaraa ei ole, että tutkijoilla olisi konservatiivisia ennakkoluuloja – koska käytännöllisesti katsottuna kaikki näiden alojen tutkijat ovat poliittisesti kalleellaan vasemmalle. Lue lisää >

Peterson näkee uudelle marksismille vastareaktioksi syntyneen amerikkalaisen vaihtoehto-oikeiston yhtä lailla vaarallisena liikkeenä

Vasemmiston totalitarismitaipumus ei ole ainoa ilmiö, josta Peterson on huolissaan. Hän näkee uudelle marksismille vastareaktioksi syntyneen amerikkalaisen vaihtoehto-oikeiston yhtä lailla vaarallisena liikkeenä. Lue lisää >

SUOMEN UUTISET