Viime aikoina on keskusteltu uimaopetuksesta ja siitä, että toisissa perheissä peruskoulun uimaopetus voidaan kieltää uskonnollisen ideologian perusteella. Tavallisimmin tätä tapahtuu muslimiperheissä. Suomen Uutiset tiedusteli asiaa suomalaisilta islamilaisilta seurakunnilta.

Aiheesta kirjoitti 1.8.2017 Helsingin Sanomat.

Suomen Uutiset kysyi asiasta sekä Suomen Islam-seurakunnan johtaja Atik Alilta että Mellunmäen moskeijan imaami Abbas Bahmanpourilta.

Abbas Bahmanpour kieltäytyi kommentoimasta aihetta vastaten minulle:

– Luettuani kysymyksesi olen päättänyt olla antamatta haastattelua. Kysymystesi asettelu on todella provosoiva ja loukkaava. On esimerkiksi erittäin epäasiallista vähätellä ihmisten uskonnollista vakaumusta kutsumalla sitä ”verukkeeksi”.

Uskon, että toimittajan tulisi pystyä pysymään neutraalina ja asiallisena kirjoittamastaan aiheesta.

Kysymykseni, jossa mainitsin veruke-sanan kuului näin:

Kertoisitko millä verukkeella tytön osallistuminen peruskoulun uimaopetukseen voidaan kieltää islamin uskoon vedoten?

Suomen tataariyhteisön eli Suomen Islam-seurakunnan johtaja Atik Ali vastasi sen sijaan näin:

– Tyttöjen uimaopetukseen suhtaudutaan samalla tavoin kuin poikienkin eli myönteisesti.
Tytöt osallistuvat opetukseen siinä asussa, missä haluavat. Käsittääkseni seurakuntamme tyttöjen ja poikien uima-asut eivät poikkea muiden lasten uima-asuista.

Naiset voivat käydä ja käyvätkin julkisissa uimahalleissa tavanomaiseen tapaan, hän sanoo.

Uimataito on uussuomalaisessa perheessä tavallisimmin äidin vastuulla

Uimataidolla on väliä yhteiskunnassamme. Tätä kansalaisaitoa tarvitaan jo turvallisuussyistä runsasvetisessä maassamme. Uimataidolla on myös väliä kun lapsi valitsee liikuntaharrasteita ja myöhemmin ammattiaan. Lisäksi on erittäin häpeällistä olla aikuisena uimataidoton.

Muslimiperheet ovat tavallisimmin uussuomalaisia ensimmäisessä tai toisessa sukupolvessa, joissa naisten osallistuminen yhteiskunnallisesti on kantaväestöä vähäisempi. Yleensä näissä perheissä naiset vastaavat miehiä enemmän lastenhoidosta ja kasvatuksesta, jolloin myös uimaopetus jää perheen äidin vastuulle. Todettua on, jos äiti tai isä ei osaa uida, on todennäköisempää, että perheessä ei käydä uimassa, jolloin peruskoulun uimaopetus saattaa olla monelle ainut paikka, jossa lapsi voi tutustua uinnin opetteluun.

Nyt puhuvat helsinkiläiset nuoret musliminaiset

Suomen Uutiset haastatteli kahta muslimityttöä ja nuortan äitiä Helsingin Itäkeskuksessa. Tiedustelin kaikilta mielipidettä peruskoulussa tapahtuvaan uimaopetukseen ja käyvätkö he tällä hetkellä uimassa. Haastatellut olivat hyvin tietoisia mediassa käydystä uimaopetuskeskustelusta. Aihe tuntui olevan kuitenkin arka, joten päätin antaa kaikille mahdollsuuden puhua anonyymisti.

Ensimmäisenä jututtamani 17-vuotias somalinuori kertoi käyneensä koulua Helsingin Jakomäessä. Hän kertoi osallistuneensa uimaopetukseen burkinissa.

– Mielestäni jokaisen lapsen pitäisi saada oppia uimaan. Jos jotkut perheet eivät päästä tyttöjä koulun ryhmäopetukseen, näiden perheiden tulisi järjestää opetus yksityisesti ja toimittaa todistus uimaopetuksesta kouluun, hän sanoo ja lisää:

– Olen oppinut, että koraanin mukaan muslimin tulisi osata uida, ratsastaa ja miekkailla, hän tarkentaa.

Keskustelen uinnista myös parikymppisen yliopisto-opiskelijan kanssa. Hänen äitinsä on suomalainen ja isä on kotoisin Lähi-idästä.

– Olen itse hyvin ylpeä uskostani. Minusta muslimityttöjen tulee saada osallistua uimaopetukseen, kunhan he peittävät itsensä, kuten koraani opettaa. Minusta naisille tulisi järjestää lisää omia uimahallivuoroja. En näe mitään syytä, miksi näin ei voitaisi tehdä silloin, kun hallissa ei ole muuta toimintaa, hän sanoo.

Itäkeskuksen metroasemalla pääsen puheisiin 29-vuotiaan syyrialaisäidin ja hänen kaksivuotiaan tyttärensä kanssa. He ovat asuneet Helsingissä kolme vuotta. Tiedustelen häneltä käykö hän yleisissä uimahalleissa tällä hetkellä.

– En käy uimassa. Jotta voisimme uida, tulisi hallin olla yksityinen.

Metrossa istun vasten suomalaista naista, joka on kääntynyt muslimiksi vähän aikaa sitten. Hän on paluumuuttanut hiljattain takaisin Suomeen Turkista. Tiedustelen häneltä, miten uimahallikäynti onnistuu uuden uskonnon myötä.

– Olen tosiaan uuden asian äärellä. Uima-asuni täytyy olla vartalon peittävä. Käytännössä minun tulisi peittää myös yleisissä suihkutiloissa navan alle jäävä vartaloni osa. En ole vielä päättänyt kantaani, miten voin peseytyä yleisessä tilassa. Saunassa olen kuitenkin käynyt alasti, hän kertoo.

Luokanopettaja: Muslimityttöjen peseytyminen on vaikeaa

Pääkaupunkiseudulla ala- ja yla-asteen oppilaille liikuntaa opettavan luokanopettajan mukaan tyttöjen uinninopetuksen haasteina ovat usein sopivan uima-asun puuttuminen, ulkonäköpaineet ja uskonnon vuoksi poisjääminen.

– Viimeisen kymmenen vuoden aikana ulkonäkökeskeisyys on korostunut ja se on luonut paineita eritoten tyttöjen kohdalla. Tämän asian kanssa ollaan tekemisissä hyvin usein kaiken liikunnanopetuksen parissa. Ulkonäköpaineet näkyvät tyypillisesti ujoutena pukuhuoneessa. Peseydytään esimerkiksi vaivihkaa vessassa tai yritetään laistaa kokonaan pesusta.

Islamin takia uimaopetuksesta kieltätytyneitä on joka vuosi opetettavien joukossa.

– Viimeksi tokaluokkalainen tyttö pääsi mukaan ensimmäisellä kerralla uimaan, koska perheen isä ei ollut ollut tietoinen uimapäivästä. Toisella kerralla tyttö joutui jäämään pois isän poissaolopyynnön vuoksi, hän kertoo.

Ylä-asteikäisillä muslimitaustaisilla tytöillä osallistuminen uimiseen vaihtelee.

– Toiset saavat osallistua vartalon peittävän uima-asun eli burkinin kanssa opetukseen ja toiset jäävät kokonaan pois. Yhtään muslimipoikaa ei ole 20 vuotta kestäneen urani aikana kielletty osallistumasta koulun uimaopetukseen, hän tarkentaa.

Lopuksi kysyn vielä miten muslimityttöjen peseytyminen tapahtuu, sillä he eivät voi olla ilman uima-asua yleisissä suihkutiloissa. Uimahallin järjestyssäännöt kuitenkin edellyttävät perusteellista peseytymistä ilman uima-asua.

– Uimahallissa peseytyminen on haastavaa. Yleensä tytöt käyvät vessoissa vaihtamassa vaatteensa uima-asuun, joissa ei ole mitään suihkumahdollisuuksia vaadittuun peseytymiseen, hän lisää.

Helsingin kaupungin uimahalleissa on vain yksi yksityinen invasuihku

Helsingin Itäkeskuksen uimallin tiimiesimiehen Sari Tammisen mukaan Itäkeskuksen halli on ainut, jossa on erillinen yksityinen lukittava suihkutila.

– Monissa uimpaikoissamme on yksityisiä perhepukuhuoneita. Lisäksi kaupungilla on vain naisille tarkoitettuja uimahallivuoroja. Jakomäen uimahallissa on oma vuoro tiistia-iltaisin lisäksi Yrjönkatu palvelee naisuimareita omina viikonpäivinään, hän opastaa.

Toimittajan kommentti: Tuleeko yhteiskunnan kustantaa ideologisista syistä aiheutuvia kuluja?

Suomessa elää kasvava määrä musliminaisia, jotka edellyttävät, että yhteiskuntamme muuttaa käytäntöjään heidän ideologiaansa sopivaksi. Tästä esimerkkinä on uimahallien peseytymiskulttuuri. Suomeen saapuneet uusmuslimit eivät voi peseytyä julkisesti, vaan heille tulisi rakentaa erillisiä yksityisiä suihkutiloja. Tällä hetkellä esimerkiksi Helsingissä on vain yksi yksityinen invalideille tarkoitettu suihkutila, joka sijaitsee Itäkeskuksen uimahallissa.

Ymmärrän vallan hyvin, että erityisryhmille tulee varata omia vuoroja uimahalleihin. On päivän selvää, että esimerkiksi sokeat uimarit ja liikuntarajoitteiset tulisi huomioida esimerkiksi erillisillä vuoroilla tai omilla allasvarauksilla. Näin ei kuitenkaan tapahdu – ainakaan sokeiden kohdalla.

Tuntuu jotenkin pähkähullulta, että sokeat uimarit joutuvat uimaan toisten näkevien seassa pelkän “näkövammainen radalla” -kyltin suojassa. Samaan aikaan joukko tereveitä naisia, joiden ainut peruste yksityiselle uimavuorolle ja suihkujärjestelyille on ideologia. Siis oma päätös, että en voi uida kuten muut kansalaiset.

Myönnän, että itsekin haluaisin kuulua lahkoon, joka mahdollistaisi oman uimavuoron. Usein samalla nopeiden uimareiden radalla polskii kanssani asennevammaisten miesten joukkio, joille nopeampi naisuimari on vihollinen, jota häiritään kaikin mahdollisin keinoin. Kyllä minäkin haluaisin oman uimavuoron naisille – tai ehkäpä minulle riittäisi oma naistenrata.

Heli-Maria Wiik