Espoon nuorisopalvelut pyrki kouluttamaan sata vihapuheen vastaista 13-18-vuotiasta agenttia, jotka voivat toteuttaa vihapuheeksi katsotun puheen vastaista toimintaa valitsemallaan tavalla.

Espoon kaupunki ilmoittaa verkkosivullaan, kuinka kaupungin nuorisopalvelut on tänä vuonna kouluttanut paikallisia nuoria vihapuheen vastaisiksi agenteiksi.

Espoo kaikille -nimisen hankkeen blogisivulla kerrotaan, että samalla kaikki Espoon nuorisotilat julistautuvat ”vihapuheesta vapaiksi alueiksi” ja nuorisopalvelujen toiminnassa vahvistetaan nuorten ryhmien välistä positiivista kommunikaatiota ja toimintaa.

Nuorten vihapuheagenttien toimenkuva jää melko epäselväksi. Espoo ainoastaan tiedottaa, että agenttien tarkoitus olisi toteuttaa vihapuheen vastaista toimintaa valitsemallaan tavalla. Agentit myös työstävät videoita ennakkoluuloista ja kiusaamisesta ja ovat osallistuneet aiheeseen liittyviin tapahtumiin.

Epäselvää on, miten hankkeessa on määritelty vihapuheen sisältö tai se, mikä erottaa vihapuheen tavanomaisesta puheesta.

Suurin osa rahasta projektikoordinaattorin palkkaan

Vihapuheagenttien koulutus on tapahtunut opetus- ja kulttuuriministeriön tuella. Ministeriö on myöntänyt 913 200 euroa erilaisille hankkeille, joissa ehkäistään vihapuhetta. Tästä summasta Espoolle on valunut 107 000 euroa.

Espoon nuorisopalvelupäällikkö Merja Nordling kertoo, että suurin osa rahasta on käytetty projektikoordinaattorin palkkakuluihin ja muu osa rahasta toiminnan toteuttamiseen.

– Koulutuksia on järjestetty useita projektin aikana. Koulutuksia on järjestetty mm. Leppävaaran Pointissa, Ison Omenan palvelutorilla ja Olarin seurakunnan Chapple-toimitilassa.

Koulutuksessa olleet nuoret ovat olleet vapaaehtoisia, jotka ovat kokeneet asian itselleen merkitykselliseksi. Yhteensä on koulutettu 105 nuorta, jotka olivat iältään 13-18-vuotiaita.

– Jokainen koulutus on ollut kestoltaan muutaman tunnin mittainen. Koulutuksia on järjestetty tasaisin väliajoin yhteensä seitsemän kappaletta. Ensimmäinen koulutus järjestettiin toukokuussa ja näillä näkymin viimeinen kesäkuussa. Koulutuksista on kerrottu nuorille Espoon kaupungin nuorisotiloilla ja yhteistyökumppaneiden omissa kanavissa, Nordling sanoo.

Poliittinen Allianssi mukana vihapuheen seulonnassa

Nordlingin mukaan vihapuhekoulutuksen sisältö on tuotettu yhteistyössä nuorisopalvelujen ja Allianssi ry:n kouluttajien kanssa.

– Vihapuhekoulutuksissa on pohdittu vihapuheen etiikkaa pienryhmissä ja yhteisesti. Lisäksi niissä on rohkaistu nuoria puuttumaan itseään häiritsevään käytökseen. Kouluttajat ovat pääsääntöisesti olleet nuorisoalan kattojärjestö Allianssin kouluttajia, joille on maksettu koulutuspalkkiona 220 euroa koulutuskerralta.

Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry on on nuorisotyön palvelu- ja vaikuttajajärjestö, joka on virallisesti poliittisesti sitoutumaton nuorten edunvalvontajärjestö. Allianssin toiminnan on kuitenkin katsottu tosiasiallisesti olevan vahvasti poliittisesti sitoutunutta.

Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio toi jo vuonna 2015 esille, että Allianssi kuuluu jäsenyyden kautta useaan poliittisesti sitoutuneeseen järjestöön, kuten nationalismia vastustavaan Unitediin ja EU:n kehitysyhteistyötä ajavaan Kehys ry:hyn.

Vuonna 2011 useat poliittiset nuorisojärjestöt erosivat Allianssista. Nuorisojärjestöjen perustelu oli tuolloin se, että Allianssi ry edistää toiminnallaan pikemminkin omien työntekijöidensä hyvinvointia kuin nuorten yhteistä hyvää. Allianssin jätti tuolloin taakseen myös Perussuomalaiset Nuoret.

Tarvittaessa vihapuheesta pitäisi kertoa aikuiselle

Nordling kertoo melko yleisellä tasolla, millä tavalla vihapuheeseen puuttuminen olisi konkreettisesti tarkoitus tapahtua. Eräänä toimintatapana on vihapuheesta ilmoittaminen aikuiselle.

– Nuoria on rohkaistu puuttumaan epäasialliseen puheeseen ja käytökseen. Puuttuminen kohdistuu henkilöön, joka puhuu epäarvostavasti toisesta henkilöstä, loukaten hänen ihmisarvoaan tai oikeuksiaan. Puuttuminen voi tapahtua joko huomauttamalla siitä tai kertomalla luotettavalle aikuiselle, Nordling sanoo.

Jos tietyssä tilanteessa ilmenee erimielisyyttä siitä, onko jokin tietty puhe vihapuhetta vai eikö se ole, agenttien ei edellytetä ratkaisevan tilannetta itse.

– Nuorten agenttien tehtävänä ei ole ratkaista vihapuhe-käsitteen tulkintaan liittyviä asioita. Jos tällaista erimielisyyttä syntyy, niin nuorten on syytä kääntyä aikuisten puoleen asiassa. Edellä mainittu määritelmä on melko yksinkertainen.

Sananvapaus perusoikeutena kuuluu kaikille, myös nuorille, joten Suomen Uutiset kysyi Nordlingilta, millä tavalla on varmistettu, että koulutetuilla agenteilla on kyky erottaa sananvapauden piiriin kuuluva puhe vihapuheesta.

– Sananvapauden pohtiminen kuuluu olennaisena osana koulutusten sisältöön. Nuorille esimerkiksi korostetaan, että vihainen puhe ei automaattisesti tarkoita vihapuhetta. Sananvapauden varjolla voidaan kuitenkin sanoa paljon vaikkapa tavallista 14-vuotiasta nuorta satuttavia asioita, Nordling sanoo.

Miksi nuorten pitäisi kytätä toinen toisiaan?”

Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen epäilee, onko nuoriin kohdistuvaa vihapuhekoulutusta mietitty loppuun asti.

– Kuka meille edes määrittelee, mitä vihapuhe on? Sitä ei ole kirjattu lakiin, sen valvominen on hankalaa ja seuraako vihapuheesta sitten kenellekään yhtään mitään, Ronkainen ihmettelee.

Hän nostaa esille myös sananvapausnäkökulman.

– Sananvapaus on kaikkien, myös nuorten koululaisten oikeus. Jos kouluympäristössä ilmenee vihapuhetta, koululla on jo nyt keinot puuttua siihen, joten mitään oppilasagentteja tuskin tarvitaan asian selvittämiseen. Voi kysyä, miksi nuoret koululaiset edes laitetaan asemaan, jossa he ”kyttäävät” toinen toisiaan, Ronkainen ihmettelee.

Ronkainen korostaa, että koulukiusaamisen torjuminen on kuitenkin perussuomalaisille tärkeä asia. Koulukiusaamiseen esitetään useita ratkaisuja myös perussuomalaisten tuoreessa koulutuspoliittisessa ohjelmassa.

– Mutta jos nuoret alkavat kyttäämään toinen toisiaan ja sen seurauksena monen tyyppisestä puheesta kannellaan entistä herkemmin aikuiselle, niin siitäkin voi itsessään seurata ongelmia koulun ilmapiirissä.

SUOMEN UUTISET