Vihreitä äänestävät muita useammin emotionaalisesti epävakaat, uusille asioille avoimet ja tunnollisuudeltaan heikot yksilöt, kirjoittaa tutkija James Dennison artikkelissaan London School of Economicsin politiikan tutkimuksen sivustolla.

Persoonallisuuspsykologiaa on aiemminkin sovellettu politiikan tutkimukseen. Niin sanotun viiden persoonallisuuspiirteen teoria tiivistää ihmisten luonteenpiirteet viidelle akselille, jotka ovat ulospäinsuuntautuneisuus, neuroottisuus, tunnollisuus, sovinnollisuus sekä avoimuus uusille kokemuksille.

Aiempien tutkimusten mukaan sekä Yhdysvalloissa että Britanniassa oikeistolaiset (republikaanit ja konservatiivipuolue) ovat merkittävästi vasemmistolaisia (demokraatit ja työväenpuolue) tunnollisempia, kun taas vasemmistolaiset ovat avoimempia uusille kokemuksille.

Tunnollisuus kuvaa ihmisen suunnitelmallisuutta, päättäväisyyttä ja järjestelmällisyyttä. Avoimuus uudelle kertoo henkilön arvostuksista seikkailuja, uteliaisuutta, epätavallisia ideoita ja mielikuvitusta kohtaan.

Uusi tutkimus Britannian 2015 vaaleissa vahvisti oikeiston muuta väestöä suuremman ja vasemmiston muuta väestöä pienemmän tunnollisuuden, mutta työväenpuolueen kannattajat olivat vain hieman avoimempia uudelle kuin muu väestö.

Britannian työväenpuolue ei vanhana valtionhoitajapuolueena kuitenkaan edusta radikaaleinta punavihreyttä. Kaikkein jyrkimmin muusta väestöstä poikkesivat vihreiden ja itsenäisyyspuolue Ukipin kannattajat.

Protestipuolueita äänestävät muita vähemmän sovinnolliset introvertit

Vihreät olivat tutkimuksessa aivan omaa luokkaansa avoimuudessaan uusille kokemuksille sekä emotionaalisessa epävakaudessaan eli neuroottisuudessaan. Vihreitä kannattaneiden tunnollisuus oli huomattavasti alhaisemmalla tasolla kuin muilla vasemmistopuolueilla.

Britannian “populistit” eli itsenäisyyspuolueen kannattajat olivat taas paljon vähemmän avoimia uusille kokemuksille kuin minkään muun puolueen kannattajat.

Avoimuus uudelle on helppo tulkita poliittisesti: ne, jotka ovat luonnostaan avoimia ja seikkailunhaluisia, ovat valmiita myös rohkeisiin, jopa uhkarohkeisiin ja utooppisiin yhteiskunnallisiin kokeiluihin, kuten eurooppalaiseen liittovaltioon ja monikultturismiin.

Vihreiden kannattajien emotionaalista epävakautta Dennison sen sijaan ei osaa linkittää politiikan sisältöön.

Vihreitä ja itsenäisyyspuoluetta äänestäneitä yhdisti kuitenkin vanhoja pääpuolueita äänestäneisiin verrattuna introversio sekä alhaisempi sovinnollisuus. Dennison arvelee, että nämä ovat luonteenpiirteitä, jotka ennustavat taipumusta äänestää protestipuolueita perinteisten puolueiden sijaan.

Suomen Uutiset