Perussuomalaiset saivat ensimmäisen johtovirkansa Suomessa Vantaan kaupunginvaltuustossa eilen, kun tekniikan tohtori Jaakko Niinistö valittiin asukaspalveluista vastaavaksi apulaiskaupunginjohtajaksi äänin 37-24. Niinistö on ollut Vantaan kaupunginvaltuutettuna kuusi vuotta ja toiminut tänä aikana sekä hallituksen jäsenenä että toisena varapuheenjohtajana. Hän on myös valtuustoryhmän puheenjohtaja ja Vantaan Perussuomalaisten puheenjohtaja.

– Vaikuttamisen mahdollisuudet apulaiskaupunginjohtajalla ovat hyvin suuret. Johtavana virkamiehenä pääsee työskentelemään yhteisten asioiden hyväksi Vantaalla aivan eri tasolla kuin luottamushenkilönä, Niinistö kertoo.

Apulaiskaupunginjohtajan tehtäviin Vantaalla kuuluvat työllisyysasiat. Työttömyysprosentti on Vantaalla korkeampi kuin esimerkiksi Helsingissä tai Espoossa, joten työsarkaa tulee riittämään. Vantaalla on myös runsaasti maahanmuuttajia, joiden työllistämisen, kotouttamisen ja kielikoulutuksen järjestäminen liittyvät apulaiskaupunginjohtajan tehtäviin, samoin asukasdemokratian kehittäminen sekä kumppanuudet järjestökentän kanssa.

Perussuomalaisten kannatus korkealla

Vantaalla perussuomalaisten kannatus on korkealla. Perussuomalaiset on valtuuston kolmanneksi suurin puolue ja sillä on enemmän valtuutettuja kuin muissa Suomen suurissa kaupungeissa, yksitoista kappaletta.

– Itse liityin tähän kansanliikkeeseen mukaan vuonna 2004. Isänmaallisena ihmisenä perussuomalaiset on minun ajatusmaailmaani ylivoimaisesti sopivin puolue, toteaa Niinistö.

Helsingin yliopistossa kemian tutkijana toimiva Niinistö asuu Vantaalla vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa. Hän on myös kansanedustaja, perussuomalaisten varapuheenjohtaja Jussi Niinistön veli.

Yhteistyö toimii jatkossakin

Niinistön valinta apulaiskaupunginjohtajaksi oli selkeä, mutta ei aivan yksimielinen. Toisena kärkiehdokkaana paikalle oli ehdolla virkaa vuoden verran hoitanut vihreiden Heidi Nygren. Vihreät ovat pettyneitä siihen, ettei heidän ehdokkaansa saanut jatkaa, mutta tyytyvät valintaan.

– Syy siihen, miksi me halusimme kannattaa Nygreniä oli, että meidän mielestämme hänellä olisi ollut Niinistöä huomattavasti voimakkaampi kokemus vastaavista johtotehtävistä. Mutta valinta oli mikä oli, se oli selkeä ja demokraattisesti saavutettu, sanoo kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja, vihreiden Anniina Kostilainen.

– Yhteistyön Jaakko Niinistön kanssa odotamme sujuvan erinomaisesti, hän on persoonana erittäin miellyttävä ja suhtautuu nöyrästi saamaansa tehtävään. Vantaalla perussuomalaisten ja vihreiden välinen yhteistyö toimii mainiosti, eikä siihen ole odotettavissa muutosta nytkään.

Selkeä valinta selkein lukemin

Myöskään kaupunginvaltuutettu Susanna Bruun (sd.) ei näe Niinistön valinnassa mitään erikoista. Valtuusto teki valinnan normaalisti demokraattisessa äänestyksessä ja melkoisen vahvalla kannatuksella.

– Toivon tietysti, että Niinistö pärjää tehtävässään hyvin. Itse sisältöpuoleenhan hänellä tulee olemaan melkoinen perehtyminen, sillä ymmärtääkseni hän ei ole aiemmin ollut asukaspalveluasioiden kanssa tekemisissä. Tavallaan kyseessä on siis täysi alanvaihto, mutta Niinistö vaikuttaa kyllä skarpilta ihmiseltä, joten eiköhän uuden oppimisen pitäisi häneltä sujua, Bruun toteaa.

MIKA MÄNNISTÖ