Eduskunta äänesti tänään kansanedustajien sopeutumisrahajärjestelmän lakkauttamisesta ja uuden sopeutumisrahan käyttöönotosta. Perussuomalaiset esittivät ainoana ryhmänä asiaan vastalauseen, koska uusi laki olisi edelleen liian suotuisa entisille kansanedustajille ja jopa parantaisi heidän asemaansa verrattuna nykyiseen lakiin.

Tämä on perussuomalaisten mielestä kohtuutonta.

– Perussuomalaiset lähtivät korjaamaan kohtuuttomuuksia, mutta tähän on nyt keittiön kautta tuotu parannuksia, joita emme voi hyväksyä. Me emme hyväksy sitä, että sopeutumisrahan taso voi nousta jopa satoja euroja nykyiseen lakiin verrattuna, eikä sen saamiseen liity minkäänlaista aktiivisuusvelvoitetta, kuten kaikilla muilla työttömillä on. Kansanedustajat on laitettava samalle viivalle muiden työttömien kanssa, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri toteaa.

Sopeutumisrahan enimmäiskesto liian pitkä

Perussuomalaiset esittivät lukuisia muutoksia lakiin, jotka olisivat tiukentaneet uuden sopeutumisrahan ehtoja. Perussuomalaiset muun muassa esittävät, että sopeutumisrahan enimmäiskesto olisi nyt esitetyn kolmen vuoden sijaan kaksi vuotta ja että edustajantoimen on pitänyt kestää vähintään kolme vuotta, jotta on oikeutettu sopeutumisrahaan, kun muut esittävät vain yhden vuoden velvoitetta.

– Lisäksi nyt esitetyn mukaisesti sopeutumisrahan määrä on aina vähintään se määrä, joka karttuu yhdeksän vuoden edustajantoimesta laskettuna. Me pienentäisimme sopeutumisrahan määrää niin, että se lasketaan vain seitsemän vuoden ajalta, Meri täsmentää.

Ei ylimääräistä tukea kansanedustajille

Muut ovat esittämässä myös pykälää, jolla kansliatoimikunta voisi hakemuksesta myöntää kansanedustajana toimineelle ylimääräisen sopeutumisrahan enintään 12 kuukauden ajaksi.

– Tällainen on täysin mielivaltainen pykälä. Me emme halua mitään harkinnanvaraisia tukia entisille kansanedustajille, joita vanhat kaverit voisivat myöntää.

SUOMEN UUTISET