Perussuomalaiset vaatii kyselytunnilla YK:n GCM-siirtolaissopimuksen (Global Compact for Migration) tuomista avoimeen keskusteluun ja eduskunnan päätettäväksi. Hallituksen on tarkoitus allekirjoittaa sopimus Suomen puolesta YK:n kokouksessa joulukuussa.

Kansanedustaja Laura Huhtasaari muistutti sopimuksen vaikutuksista Suomen kyvylle hoitaa itsenäistä maahanmuuttopolitiikkaa. Huhtasaari varoitti, että sopimuksessa on tarkoitus tehdä laittomasta siirtolaisuudesta laillista ja sitoa kaikkien sopimusmaiden käsiä niin, ettei kiristyksiä voisi tehdä.

– Sopimus tyrmää täysin turvapaikanhakijoiden säilöönoton. Sopimuksen ulkopuolelle jäävät ainakin, Yhdysvallat, Itävalta, Puola, Tšekki ja Unkari – mahdollisesti myös Australia ja Tanska.

– Kunnioittaako hallitus demokratiaa ja tuo asian eduskunnan täysistunnon käsittelyyn kuten perussuomalaiset sitä vaativat, kysyi Huhtasaari.

Perussuomalaiset huomauttivat ulkoministeri Timo Soinia (sin.) myös Irakin kanssa neuvoteltavan palautussopimuksen kuntoon hoitamisesta.

– Olette sanoneet, että palautussopimus Irakin kanssa on prioriteettinne. Teidän aikananne palautukset Irakiin ovat kuitenkin entistä enemmän takkuilleet. Onko prioriteettinne säilyttää nyt Suomessa jopa 10 000 laittomasti maassa olevaa, ja samalla allekirjoittaa GCM-sopimus, joka voi helpottaa siirtolaisuutta entisestään? Takinkäännön ennätys, Huhtasaari moitti.

Ulkoministeri Soinin mukaan hallitus on valmis tuomaan asian vielä jatkokirjelmällä eduskuntaan ja kiisti, että hallituksella olisi mitään salattavaa.

SUOMEN UUTISET