Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on juuri julkaissut varjobudjetin vuodelle 2018. Kokonaisuutta käydään parhaillaan läpi eduskunnassa ryhmänjohtaja Leena Meren johdolla.

Varjobudjetti on laaja, ja se koostuu viidestä kokonaisuuspaketista: asumispaketista, yrittäjyys-, työllisyys ja koulutuspaketista, koti- ja hoiva- ja hoitopaketista, turvallisuus- ja hyvinvointipaketista sekä toimenpidepaketista.

Eduskuntaryhmä kertoo paketeista tarkemmin:

Asumisen halpuutuksen paketti: Jotta suomalaisilla on jatkossakin varaa asua, tarvitaan muun muassa mutkatonta asuintuotantoa, muuttoavustuspaketti ja kohtuuhintaista energiaa. Perussuomalaiset haluaa järkeistää kaavoitusbyrokratiaa ja selkeyttää rakennusmääräyksiä. Rakennusmääräyksissä on myös osasyy homeongelmiin.

Lisäksi puutumme sähkön siirtohinnoitteluun laskemalla sähkönsiirron tuottovaadetta emmekä korota lämmityspolttoaineiden veroa.

Esitämme korjausrakentamiseen sekä vuokra-asuntotuotantoon:

  • 20 000 000 euroa avustuksiin vanhusten ja vammaisten henkilöiden asuntojen korjaamiseen kotona asumisen mahdollistamiseksi,
  • kaavoitusta helpotetaan ja yksinkertaistetaan;
  • rakennusmääräyksiä yksinkertaistetaan niin,
  • rakennus- ja valvontavirheiltä vältytään;
  • käynnistetään ennaltaehkäisevä sisäilmaongelmien torjuntaohjelma, jossa uudisrakentamisen haasteisiin puututaan
  • hyödynnetään uutta teknologiaa sisäilma-ongelmista kärsivissä rakennuksissa ja niiden korjauksissa

Lisäksi esitämme:

  • Toimenpiteitä asunnottomuuden poistamiseksi
  • 15 miljoonaa euroa muuttoavustuksen käyttöönottoon
  • lämmitys-, työkone- ja voimalaitospolttoaineiden verojen korotuksesta luopumista
  • ryhtymistä toimenpiteisiin, joilla jakeluyhtiöiden sähkönsiirron tuottovaade lasketaan 4,5 % tasolle

Toinen paketti panostaa yrittäjyyteen, työllisyyteen ja koulutukseen: Perussuomalaiset haluaa parantaa yrittäjyyden edellytyksiä ja helpottaa yrittäjäksi ryhtymistä. Haluammekin luoda työtilimallin, joka vapauttaa aloittavan yksinyrittäjän työllistävästä byrokratiasta. Lisäksi yrittäjät saavat apua muun muassa arvonlisäverovelvollisuuden alarajan nostamisesta ja kotitalousvähennyksen korottamisesta.

Työllisyys paranee sääntelyn purkamisella, pitkäaikaistyöttömien ja vajaakuntoisten työllisyysohjelmalla, matkailunedistämispaketilla ja oppisopimuskoulutuksen Mestari-kisälli –mallilla. Lisäksi helpotamme. maatalouden ahdinkoa luomalla satovahinkovakuutusrahaston ja tukemalla lomitusta.

Koulutukseen ja tutkimukseen perussuomalaiset antavat tukea muun muassa ammatillisen- ja korkeakoulutuksen lisäresursointiin. Myös ryhmäkokojen pienentämiseksi osoitetaan määräraha ja vapaaehtoista kielivalintaa halutaan laajentaa.

Perussuomalaiset esittävä liikenteen käyttömaksujen korotusten perumista. Esityksiä:

  • vähennyksenä 5 miljoonaa euroa liikenteen käyttömaksuista.
  • arvonlisäverovelvollisen toiminnan alarajan sekä huojennuksen ylärajan nostamiseksi vähennetään ensimmäisenä vuotena verotuotoista 100 000 000 euroa työllistävien pk-yritysten Viron-mallisen verokannustimen luomiseksi;
  • kotitalousvähennyksen korotuksen toteuttamiseksi vähennetään verotuotoista 30 000 000 euroa
  • lisäyksenä 10 000 000 euroa Tekesille käytettäväksi tekoälyn ja alustatalouden innovaatiohankkeisiin
  • Satovahinkomalli: lisäyksenä 20 miljoonaa euroa uuden satovahinkovakuutusjärjestelmän luomiseen ja käyttöönotosta aiheutuviin kustannuksiin
  • lisäyksenä 2 miljoonaa euroa maatalouslomituksen tukemiseksi
  • tarpeettoman hallintobyrokratian vähentämiseksi hallinnon sektorikohtaisia toimenpideohjelmia, joiden valmistelu aloitetaan välittömästi
  • 10 000 000 euroa toimintaohjelmaan erityisesti vajaatyökykyisten ja pitkäaikaistyöttömien työllistämisen tukemiseksi.
  • lisäyksenä 10 000 000 euroa matkailun edistämistoimenpiteisiin
  • lisäyksenä 100 000 euroa Rautjärvellä toimivan Simo Häyhä -talvisotamuseon toiminnan edistämiseen
  • lisäyksenä 10 miljoonaa euroa oppisopimuskoulutukseen mestari-kisällimallien toteuttamiseen

Koulutuksen lisäresursointiin:

  • lisäyksenä 10 miljoonaa euroa ammatillisen koulutuksen edistämiseen;
  • lisäyksenä 1 miljoona euroa saattohoito- ja potilasturvallisuuskoulutukseen.
  • lisäyksenä 25 miljoonaa euroa yliopistojen tutkimustoiminnan kehittämiseen;
  • lisäyksenä 5 miljoonaa euroa ammattikorkeakoulujen tutkimustoiminnan kehittämiseen.
  • lisäyksenä 10 miljoonaa euroa koulujen ryhmäkokojen pienentämiseen ja oppimisen tukemiseen.
  • lisäyksenä 2 miljoonaa euroa opettajankoulutuksen säilyttämiseen Savonlinnassa.
  • toisen kotimaisen kielen vapaaehtoisuutta koskevan kielikokeilun laajentamista siten, että kokeilun piirissä on 5 000 oppilasta
  • lisäyksenä 1 miljoona euroa toisen kotimaisen kielen vapaaehtoisuutta koskevan kielikokeilun laajentamiseen

Koti, hoiva ja hoito on Perussuomalaisten kolmas paketti. Vaihtoehdollamme pieni- ja keskituloisille lapsiperheille jää jopa merkittävästi enemmän rahaa käyttöön. Nuorisopaketti huolehtii lasten ja nuorten mielenterveydestä ja jaksamisesta.

Annamme vaihtoehdossamme arvokkaan vanhuuden panostamalla muun muassa henkilöstömitoitukseen ja omaishoitajille. Puutumme myös eläkeläisköyhyyteen kohtuullistamalla lääkekustannuksia ja keventämällä verotusta.

Perumme kansaneläkeindeksiin sidottujen tukien indeksijäädytykset. Tämä auttaa monia eläkeläisistä lapsiperheisiin ja sairaisiin.

Esitämme lisäksi:

  • että kohdennetaan lisää resursseja omaishoitajien toimintakyvyn tukemiseen ja omaishoidon tuen tasoon tehtävään tasokorotukseen;
  • että aloitetaan viipymättä valmistelut vanhustenhoidon hoitajamitoituksen sisällyttämiseksi vanhuspalvelulakiin.
  • että kohdennetaan lisää resursseja vanhusten kotihoitoon.
  • kunnille osoitetun jako-osuuden nostamista siten, että kuntien tulot lisääntyvät 45 miljoonalla eurolla;
  • että aloitetaan viipymättä valmistelut saattohoitolain säätämiseksi
  • lisäyksenä 19 800 000 euroa kansaneläkkeisiin;
  • lisäyksenä 1 700 000 euroa takuueläkkeisiin;
  • lisäyksenä 200 000 euroa eläketukimenoihin;
  • lisäyksenä 5 200 000 euroa vammaisetuuksiin;
  • lisäyksenä 430 000 euroa eläkeläisten asumistukeen, lisäyksenä 300 000 euroa perhe-eläkkeisiin ja lapsikorotuksiin;
  • lisäyksenä 1 500 000 euroa yleiseen asumistukeen;
  • lisäyksenä 23 800 000 euroa työttömyysturvamenoihin;
  • lisäyksenä 800 000 euroa sairausvakuutuksen vähimmäispäivärahoihin lisäyksenä 100 000 euroa veteraanietuuksiin;
  • lisäyksenä 100 000 euroa sotilasavustukseen.
  • lisäyksenä 5 000 000 euroa sotiemme veteraanien haitta-asterajan pienentämiseen;
  • lisäyksenä 8 600 000 euroa sotiemme veteraanien kuntoutustoimintaan.
  • lisäyksenä 11 000 000 euroa lääkekorvauksiin varattuun määrärahaan, kohdennettuna pienituloisimpien ryhmien omavastuuosuuden laskemiseen;
  • valmistellaan yhdistetyn lääke- ja matkakulukaton käyttöönotto.
  • lisäyksenä 50 000 000 euroa työtulovähennyksen korottamiseen;
  • lisäyksenä 30 000 000 euroa eläketulovähennyksen ja invalidivähennyksen korottamiseen.
  • lisäyksenä 3 miljoonaa euroa nuorten mielenterveystyöhön ja päihteiden ongelmakäytön vastaiseen työhön;
  • lisäyksenä 4 miljoonaa euroa lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen tukemiseen urheiluseurojen kautta;
  • lisäyksenä 1 miljoona euroa kouluhyvinvointia tukevaan työhön.

Turvallisuudesta emme tingi. Tämä paketti sisältää resursseja poliisille, tullille, rajavartiolaitokselle ja oikeuslaitokselle. Kansalaisen oikeusturva ja turvallisuus vaativat näitä panostuksia. Otamme myös asevelvolliset sotilaiden tapaturmasuojan piiriin.

Esitämme:

  • lisäyksenä 15 miljoonaa euroa poliisin toimintamenoihin;
  • lisäyksenä 5 miljoonaa euroa tullilaitoksen toimintamenoihin;
  • lisäyksenä 5 miljoonaa euroa suojelupoliisin toimintamenoihin;
  • lisäyksenä 3 miljoonaa euroa rajavartiolaitoksen toimintamenoihin;
  • lisäyksenä 1 miljoona euroa tuomioistuinlaitoksen toimintamenoihin;
  • lisäyksenä 1 miljoona euroa syyttäjälaitoksen toimintamenoihin.
  • lisäyksenä 1 miljoona euroa asevelvollisuutta suorittavien ja kertausharjoituksissa olevien tapaturmasuojan parantamiseen;
  • että ryhdytään välittömiin toimenpiteisiin lainsäädännön uudistamiseksi siten, että kaikille maanpuolustukseen osallistuville mahdollistetaan lisäkorvauksen maksaminen pysyvän haitan tai kuolemantapauksen johdosta.
  • lisäyksenä 3 miljoonaa euroa Suomen Tietotoimisto Oy:n toiminnan tukemiseen

Toimenpidepaketti on viiden paketti. Siinä tarjoamme esimerkiksi perussuomalaisen kehitysyhteistyömallin, joka säästää suorasta valtion tuesta jatkossa jopa 550 miljoonaa euroa, mutta joka antaa mahdollisuuden merkittävästi kasvattaa kehitysavun vaikuttavuutta antamalla veronmaksajille suoran vaikutusmahdollisuuden.

Maahanmuuttopolitiikan alueella säästämme reilusti turvapaikkaturismin aiheuttamista kohtuuttomista kuluista. Vaadimme, että hallitus noudattaa omaa toimenpideohjelmaansa vuodelta 2015 täysimääräisesti.

Varallisuusveroa keräämme varakkaimmalta kymmenykseltä ja laitamme suursäätiöt ja –yhdistykset verolle oikeudenmukaisen veropohjan laajentamiseksi. Uudistus koskee ainoastaan varakkaita säätiöitä ja yhdistyksiä, joilla on yli 100 000 euron pääomatulot. Uudistuksen ulkopuolella olisivat Linnanmäkeä pyörittävän Lasten Päivän Säätiön kaltaiset hyväntekeväisyystoimijat.

Ylen toimintaa tehostamme vaihtoehdossamme niin, että veronmaksajien rahoja kuluu 50 miljoonaa vähemmän.

Esitämme:

  • vähennyksenä 6 200 000 euroa valtioneuvoston kanslian toimintamenoista;
  • vähennyksenä 10 900 000 euroa ulkoasianhallinnon toimintamenoista;
  • vähennyksenä 1 000 000 euroa oikeusministeriön toimintamenoista;
  • vähennyksenä 700 000 euroa sisäministeriön toimintamenoista;
  • vähennyksenä 700 000 euroa puolustusministeriön toimintamenoista;
  • vähennyksenä 1 500 000 euroa valtionvarainministeriön toimintamenoista;
  • vähennyksenä 900 000 euroa opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenoista;
  • vähennyksenä 1 200 000 euroa maa- ja metsätalousministeriön toimintamenoista;
  • vähennyksenä 700 000 euroa liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenoista;
  • vähennyksenä 1 700 000 euroa työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenoista;
  • vähennyksenä 1 500 000 euroa sosiaali- ja terveysministeriön toimintamenoista;
  • vähennyksenä 1 300 000 euroa ympäristöministeriön toimintamenoista.

Esitämme:

  • uuteen rahoitusmalliin siirtymistä, joka tuo jatkossa valtion budjettiin n. 550 miljoonan euron säästön;
  • vähennettäväksi 546 miljoonaa euroa varsinaisesta kehitysavusta;
  • lisättäväksi kertaluonteisesti 250 miljoonaa euroa uuden kehitysapurahaston luomiseen

Lisäksi esitämme turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta aiheutuvien kulujen vähentämistä:

  • säästöinä 41 600 000 euroa vastaanoton kokonaiskustannuksista;
  • säästöinä 5 346 000 euroa laittomasti maassa oleskelevien sosiaalihuollon kustannuksiin osoitetusta määrärahasta;
  • säästöinä 1 360 000 euroa vapaaehtoisen paluun kannustimeen osoitetusta määrärahasta;
  • säästöinä 1 900 000 euroa eräisiin turvapaikanhakijoista ja maahanmuuttajiin aiheutuvista avustuksista kohdistetusta määrärahasta;
  • säästöinä 5 400 000 euroa TEM:n maksamien maahanmuuttajien erityiskustannusten ja tulkkauskustannuksen määrärahoista;
  • hallituksen turvapaikkapoliittisessa toimenpideohjelmassa 12/2015 edellytettyjen toimenpiteiden toteuttamista täysimääräisinä.

Lisäksi esitämme:

  • Ulkomaisen raskaan liikenteen tienkäyttömaksujen käyttöönottoa
  • toimenpiteisiin ryhtymistä EU-nettojäsenmaksuosuuden alentamiseksi
  • 150 miljoonan euron vähennystä yritystukiin osoitetusta määrärahasta
  • Pörssiyhtiöiden omistajien verokohtelun muutosta
  • Yritysten aggressiivisen verosuunnittelun laittamista kuriin. Perussuomalaisten mielestä Suomen on tiukemmin puu­tuttava yritysten siirtohinnoittelun, konserniavustusten ja konsernin sisäisen lainoituksen avulla tapahtuvaan keino­tekoiseen verokeplotteluun.
  • Suursäätiöiden ja –yhdistysten pääomatulojen laittamista verolle
  • Varallisuusveron palauttamista
  • Puoluetukien leikkaamista 15 prosentilla
  • yhdenvertaisuusvaltuutetun määrärahan leikkaamista 1 337 000 eurolla
  • Ylen budjetin leikkaamista 50 miljoonaa eurolla.

Lataa varjobudjetti täältä: Vaihtoehtobudjetti 2018 (pdf, 3 Mb) >

SUOMEN UUTISET