Hallitus päätti tänään yksimielisesti luopua suunnitellusta moottoripyöräverosta, kuten perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho viime perjantaina julkisesti ehdotti.

Pääministeri kertoi asian tänään twiitissään, jossa vahvisti nimenomaan perussuomalaisten vaatineen moottoripyöräverosta luopumista.

– Perussuomalaiset iloitsevat, että ehdotuksemme moottoripyöräverosta luopumisesta on nyt toteutunut. Me emme moottoripyöräveroa ehdottaneet, mutta me torjuimme sen.

Myös venevero voidaan unohtaa

Moottoripyöräveron ohella luovutaan samalla kaavaillusta veneverosta.

– Moottoripyöräverosta luopuminen oli meille tärkeämpi kysymys kuin venevero, ja venevero voidaan meidän puolestamme unohtaa samassa paketissa, nyt kun moottoripyörävero on virallisesti ja varmuudella haudattu. Itse asiassa veneverosta luopuminen on nähdäkseni perusteltuakin, sillä useissa laskelmissa ennakoitiin, ettei veneverostakaan olisi saatu toivottua tuloa valtion kassaan, Terho jatkaa.

”Jätetään huonot päätökset tekemättä”

Sen enempää moottoripyöräverosta kuin veneverosta ei annettu hallituksen esitystä eduskunnalle.

– Sekä motoristit että veneilijät voivat nyt huokaista helpotuksesta. Nämä veroideat on nyt punnittu ja huonoiksi havaittu. Mitään ei tarvitse perua, jätetään ainoastaan huonot päätökset tekemättä. Järkevää politiikkaa emme vastusta koskaan, Terho toteaa.

SUOMEN UUTISET

Tagit