Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on julkaissut oman vaihtoehtonsa valtiontalouden kehyksiksi. Hallituksen kehysriihi julkaisi kehyksensä eilen. Perussuomalaiset antavat hallitukselle kiitosta joistain asioista, mutta perussuomalaisten mukaan pääasialliset muutostarpeet jäivät huomioimatta.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri harmittelee sitä, ettei hallitus ole tarttunut perussuomalaisten 2017 lopulla julkaistun vaihtoehtobudjetin ideoihin.

– Sielläkin meillä on lukuisia ideoita, joita olisi voinut toteuttaa myös pitkällä aikavälillä.

– Perussuomalaisten vaihtoehto perustuu neljään pakettiin. Meillä on työ- ja yrittäjyyspaketti, oikeudenmukaisuuspaketti, isänmaa –paketti sekä onnellisuus- ja hyvinvointipaketti. Näistä syntyy kokonaisvaltaisesti onnea ja hyvinvointia jokaiselle suomalaiselle, Meri toteaa.

Työ- ja yrittäjyyspaketti

Perussuomalaiset parantaisivat työllisyyttä muun muassa luomalla niin sanotun työtilimallin, jossa yksinyrittäjä loisi pankkitilin, josta pankki velottaisi verot ja pakolliset menot. Tiliote toimisi kirjanpitona ja yrittäjä säästyisi erilaisilta veroilmoituksilta ja alv-tilityksiltä.

– Yrittämisen kynnys madaltuu huomattavasti tällä mallilla. Tämä on täysin uusi muoto, ja olisimme toivoneet, että hallituksella on rohkeutta tarttua tähän.

Perussuomalaiset esittää lisäksi arvonlisäverovelvollisuuden alarajan tuntuvaa korotusta sekä siirtymistä kohti Viron yritysveromallia, jossa investoiva ja työllistävä yritys välttyy yhteisöverolta, jos osinkoja ei nosteta.

– Myös yrittäjän sosiaaliturvaa on parannettava esimerkiksi sairastapauksissa, eduskuntaryhmä vaatii.

Perussuomalaiset antavat kiitosta siitä, että hallitus panostaa muuntokoulutukseen, mutta huomauttaa, että kurssien tulee olla tehokkaita, lyhyitä ja tarkkaan räätälöityjä.

Yhteensä perussuomalaiset sijoittaisivat työllisyyspakettiinsa 200 miljoonaa euroa.

Oikeudenmukaisuuspaketti

Perussuomalaiset haluavat lisätä pieni- ja keskituloisten ostovoimaa korottamalla työtulovähennystä. Pitkän aikavälin tavoitteena pitää olla vähintään 75 prosentin työllisyysaste.

– Vain työllisyyttä nostamalla työn verotusta voidaan tuntuvasti laskea. Me haluamme lisätä heidän ostovoimaansa, jotka maksavat suurimman siivun yhteiseen kassaan eli keskituloiset. Lisätöiden tekemisestä rangaistaan kohtuuttomasti.

Perussuomalaiset siirtäisi eläkeläisten verotuksen työntekijöiden verotuksen tasolle ja antaisi kaikille rintamaveteraaneille samat edut kuin sotainvalideille. Pienituloisilta perussuomalaiset poistaisivat lääkkeiden 50 euron omavastuun, kun taas hallitus on laskemassa pelkästään lääkekattoa. Lisäksi ryhmä säätäisi omaishoidontuen verovapaaksi.

– Miksi eläkeläistä pitäisi verottaa kovemmin kuin työntekijää? Ei eläke ole mikään sosiaalituki, Meri huomauttaa.

– Veteraaneille kuuluu kaikki tuki, mitä pystymme antamaan, oli sotainvalidi tai ei. Jokainen on yhtä arvokas.

– Olemme tyytyväisiä siihen, että hallitus päätti korottaa vähimmäisetuuksia, mutta indeksikorotukset jäivät joidenkin hallitusedustajien tyhjiksi puheiksi. Nyt tuet jäävät entistä enemmän palkkakehityksestä jälkeen ja eriarvoisuus kasvaa.

Ryhmä on varannut oikeudenmukaisuuspakettiin niin ikään 200 miljoonaa euroa.

Isänmaa–paketti

Perussuomalaiset vaatii, että hallitus panee täysimääräisesti käytäntöön turvapaikkapoliittisen toimenpideohjelmansa vuodelta 2015. Ryhmä huomauttaa, että Suomessa on Pohjoismaiden löysin turvapaikkapolitiikka.

– Hallitus oli kyvytön – jälleen kerran – tekemään ratkaisuja löysän turvapaikkapolitiikan suhteen. Meillä on tuhansia henkilöitä luvatta maassa ja hallitus levittelee käsiään, eduskuntaryhmä ihmettelee.

Perussuomalaiset haluavat käyttöön tehokkaat palautukset lähtömaihin ja tiukennuksia määräaikaisiin oleskelulupiin.

– Oleskeluluvan tarvetta pitää tarkastella säännöllisesti. Jos turvapaikan tarve poistuu, on henkilön poistuttava. Näin toimii esimerkiksi Ruotsi. Myös kansalaisuusvaatimuksia on kiristettävä.

Aiemmin perussuomalaiset on myös jättänyt lakialoitteen kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden säilöön ottamiseksi.

EU-politiikan suhteen ryhmä haluaa varautua eroon Euroopan talous- ja rahaliitto EMU:sta.

– EU-politiikkaa tulee tehdä sellaisista lähtökohdista, joilla turvaamme teollisuutemme, huoltovarmuutemme ja ennen kaikkea kansallisen itsemääräämisoikeutemme.

Lisäksi perussuomalaiset haluaa lopettaa kansallisomaisuuden myynnin ja luonnonvarojen riistämisen.

– Mineraalimme, pohjavetemme ja luontomme eivät voi olla sellaista kauppatavaraa, joita ylikansalliset yhtiöt voivat riistää ja jättää tuhonsa suomalaisten korjattaviksi.

Ryhmä luopuisi kokonaan tuulivoimatuista ja alentaisi energiaveron EU:n minimitasolle. Näin ryhmä laskee saavansa noin 200 miljoonan euron säästöt.

Turvapaikkapolitiikan kiristysten säästö on perussuomalaisten mukaan vähintään 200 miljoonaa euroa.

Onnellisuus- ja hyvinvointipaketti

Perussuomalaisten ryhmä haluaa panostaa monin tavoin hyvinvointiin ja syrjäytymisen ehkäisemiseen. Listalta löytyvät muun muassa lapsiperheiden lapsivähennyksen palauttaminen, yhden luukun malli mielenterveys ja päihdepotilaille, asunnottomuuden poisto-ohjelma sekä niin sanottu Lex-Ronkainen, eli vakuutuslääkäritoiminnan kitkeminen.

– Tutkimuksen mukaan Suomi on maailman onnellisin maa, mutta kuuluuko onni kaikille suomalaisille? Meri kysyy.

– Pelkästään sillä, että epäoikeudenmukainen vakuutuslääkäritoiminta saadaan loppumaan, säästetään inhimillistä kärsimystä ja euroja.

– Inhimillisesti ja taloudellisesti Suomen suurimpia ongelmia ovat syrjäytyneisyys ja yksinäisyys. Näihin ongelmiin on tartuttava jo lapsuudessa torjumalla tehokkaasti esimerkiksi koulussa ja päiväkodeissa tapahtuvaa kiusaamista. Vanhukset ja lapsiperheet ovat meillä täten myös keskiössä.

Perussuomalaiset lanseerasivat jo viime vuonna oman asumisen halpuutuksen mallin.

– Hallitus on nostamassa työasunnon verovähennystä. Tämä on linjamme mukainen teko, mutta meillä on kokonaisvaltainen muuttoavustuspaketti niille, jotka joutuvat työn perässä muuttamaan.

– Energian siirtohintoja kitkisimme säätämällä tiukan tuottovaadekaton sähkönsiirtoyhtiöille. Näin sähkönsiirtomaksujen ryöstöhinnoittelu lakkaa.

Perussuomalaiset puuttuisivat myös rakentamisen ja kaavoittamiseen byrokratiaan ja laittaisivat ay-omisteisten vuokra-asuntoyritysten verovapaat voitot syyniin.

Asumisen halpuutuksen malliin perussuomalaiset varaavat 200 miljoonaa euroa, joka rahoitetaan vakuutusyhtiöiden potilasvastuun lisäämisellä sekä sillä, että hyvinvoinnin kasvaessa sote-kulut pienenevät.

Koulutus- ja kasvatuspuolella perussuomalaiset panostaisivat uuteen avoimeen ammattiopistoon, jossa voisi suorittaa avoimen yliopiston tavoin ammatillisia opintokokonaisuuksia.

– Lisäksi oppisopimuskoulutusta on tehostettava esimerkiksi meidän mestari-kisälli –mallilla, jossa uraa tehnyt vanhempi työntekijä toimii nuorelle eräänlaisena tutorina.

– Haluamme myös laajentaa vapaata kielivalintaa ja alentaa kelpoisuusvaatimuksia tietyissä ammateissa. Alempi korkeakoulututkinto pätevöittää jo moneen työhön.

SUOMEN UUTISET