Asuminen vie liian useasti Suomessa kohtuuttoman siivun tuloista. Perussuomalaiset esittelevät vaihtoehtobudjetissaan vuodelle 2019 asumiskustannusten alennusta erillisellä paketilla, johon sisältyy muun muassa kiinteistöveron, sähkön siirtohintojen sekä lämmityspolttoaineiden verotuksen lasku. Perussuomalaiset rahoittaisivat kevennykset esimerkiksi haittamaahanmuuton kuluista, kehitysavusta ja EU:n jäsenmaksuista.

Perussuomalaisten asumiskustannuksia alentavan paketin osat ovat PS-eduskuntayhmän mukaan seuraavat:

Kiinteistöveron alarajoja laskettava

Erityisesti omakotiasujien asumiskustannuksia rasittaa kiinteistövero, joka on kasvukeskuksissa kasvanut viime vuosina merkittävästi. Kohonnut kiinteistövero on merkittävä kuluerä erityisesti omakotitaloissa asuville eläkeläisille sekä muille vähävaraisille kansalaisille.

– Kiinteistöveroista päätetään kunnissa, mutta me pystymme vaikuttamaan valtakunnallisesti niihin laskemalla verorajoja. Näin useat kunnat joutuvatkin verotusta laskemaan, eduskuntaryhmä tarkentaa.

Sähkön siirtohinnat kuriin

Energiaviraston sähköverkkoyhtiöiden hinnoittelua koskevassa raportissa, jossa tarkastettiin 110 verkkoyhtiön hinnoittelu, todetaan, että sähkönjakelijoiden siirtohinnoittelussa oli vuosina 2012–2015 yhteensä 175 miljoonan euron ylijäämä. Tästä on varaa tinkiä.

– Edellisen kauden hallitus myi sähköverkot ulkolaisille sijoittajille. Tämä oli kohtalokas ja anteeksiantamaton virhe. Nyt on tartuttava toimiin, että yksityisten verkkoyhtiöiden tuottovaatimusta rajataan. Näin saadaan siirtomaksut kuriin.

Lämmityspolttoaineiden verotusta ei saa kiristää

Asumiskustannukset ovat vievät monilla ihmisillä yli kolmanneksen palkasta. Tämä on merkittävä kansantaloudellinen ja inhimillinen ongelma. Perussuomalaiset eivät halua korottaa esimerkiksi lämmityspolttoaineiden verotusta, kuten hallitus on tekemässä.

– Hallituksen kaavailema polttoaineveron korotus iskee pahiten juuri ihmisiin, joilla ei ole varaa investoida moderneihin lämmitysratkaisuihin ja jotka asuvat vanhemmissa asunnoissa. Lämmityspolttoaineiden veronkorotus on peruttava.

SUOMEN UUTISET