Perussuomalaisten uudeksi kansanedustajaksi valittiin Satakunnan vaalipiiristä Laura Huhtasaari, joka sai 9 254 äänen saaliin. Myös perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Hanna Mäntylä sai Lapissa äänivyöryn. Mäntylä keräsi nyt 8 065 ääntä, kun hänen vuoden 2011 vaalien äänimääränsä oli 3 064. Mäntylän taakse jäi mm. veteraanipolitiikko Paavo Väyrynen (6 897).

– Minulla on iloinen ja hämmentynyt fiilis. Nyt täytyy sulatella näin loistavaa äänipottia. Haluan sanoa kiitoksen äänestäjille luottamuksesta ja tukijoukoille erittäin hyvästä vaalityöstä. Vaalimenestys ei ole koskaan yhden ihmisen varassa, torniolainen Mäntylä kiittelee.

Ihmisillä huoli arjesta

Perussuomalaiset säilytti asemansa Lapin vaalipiirin toiseksi suurimpana puolueena. Puolue sai Lapista 16,5 prosentin ääniosuuden. Mäntylän mukaan viimeisten vaaliviikkojen aikana oli selkeä tuntuma, että edessä on hyvä tulos.

– Perussuomalaiset ovat ajaneet omia teemojaan ja se on purrut suomalaisiin. Myös viime vaalikauden oma työ on kantanut hedelmää. Meitä tarvitaan, sillä ihmisillä on suuri huoli omasta ja läheisten selviämisestä arjesta, Mäntylä kertoo.

Perussuomalaisista suurin
Satakunnassa

Huhtasaari on innoissaan omasta ja puolueensa menestyksestä.

– Tämmöisen tuloksen jälkeen ei voi olla muuta kuin todella hyvät fiilikset ja kiitollinen olo. Perussuomalainen sanoma puhuttelee ja minulla oli uskomaton tiimi, joka teki sydämellä vaalityötä. Olihan tämä tietenkin myös ihmisten vastareaktio edellisen hallituksen viimeiseen neljän vuoden aikaansaannoksiin, Huhtasaari sanoo.

Perussuomalaiset saivat Satakunnan vaalipiirissä suurimman kannatuksen. Puolue sai äänistä 25 prosenttia. Perussuomalaisilla on nyt Satakunnassa kaksi kansanedustajaa, sillä Ari Jalonen uusi pestinsä 5 741 äänellä.

– Perussuomalaiset ovat nyt Satakunnan suurin puolue, joka on todella hyvä saavutus. Kenttäväki on tehnyt jokaisessa kunnassa vaalityötä suusta suuhun menetelmällä. Meillä on selkeä sanoma ja tässä poimitaan vaalituloksen myötä hedelmiä, Huhtasaari iloitsee.

Eduskuntatyö alkaa

Eduskuntavaalin tulos vahvistetaan keskiviikkona 22. ja valtakirjat luovutetaan kansanedustajille maanantaina 27. huhtikuuta. Huhtasaaren mukaan vaaleissa tehtiin työtä, jotta päästään tekemään työtä suomalaisten hyväksi.

– Tarvitaan lisää työtä, työtä ja työtä ihmisille. Yrittämisen edellytyksiä ja kilpailukykyä on parannettava. Lisäksi Satakunnassa tarvitaan retuperälle menneen tiestön kunnostamista, Huhtasaari mainitsee tulevista haasteista.

Myös Hanna Mäntylä katsoo, että eduskunnassa tarvitaan uutta puhtia kotimaan asioiden korjaamiseksi.

– Sote ja muut rakennemuutokset on saatava käyntiin. Niiden kanssa ei voi vitkutella, kun edellinen hallitus ei saanut mitään aikaan, Mäntylä sanoo.

”Naisia olisi voinut mennä
läpi enemmänkin”

Eduskuntaan valittiin kaikkiaan 83 naista ja 117 miestä. Perussuomalaiset saivat yhteensä 38 edustajaa, joista 12 on naisia. Mäntylän mielestä vaaleissa oli paljon hyviä nais- ja miesehdokkaita, mutta naisia olisi voinut mennä läpi enemmänkin.

– Eduskuntaan olisi voinut valita vielä enemmänkin perussuomalaisia naisia. Meillä on vahvoja ja hyviä naisia, jotka ovat periksi antamattomia ja tekevät työtä itseään säästämättä, Mäntylä luonnehtii.

Hallitusneuvotteluja Mäntylä ei lähde arvioimaan.

– En spekuloi hallituksen koostumuksella tai ministerinpaikoilla. Niistä neuvotellaan kaikessa rauhassa ja katsotaan sitten millainen lopputulos saadaan aikaiseksi.

Perussuomalaisista naisista eniten ääniä kahmi kansanedustaja Kike Elomaa, joka sai taakseen 9 549 varsinaissuomalaista äänestäjää.

MIKA RINNE