Kansainvälisen yhteisön pakotteet, jatkuva rahapula ja kalliiksi käyvä asevarustelu ovat ajamassa diktatuurin oudoille teille ulkomaanvaluutan hankinnassa. Valtion hakkerit ovat ryhtyneet pontevasti toimeen varastaakseen kybervaluutta bitcoineja ja rahoittaakseen siten valtiota.

Näin epäillään IBT-uutispalvelussa julkaistussa artikkelissa.

Uunituoreessa raportissa kerrotaan ainakin kolmesta eri eteläkorealaisesta kryptovaluutan vaihtopörssistä, joihin Pohjois-Koreaan yhdistetyt hakkerit ovat iskeneet.

Aivan tyhjätaskuina eivät hakkerit ole läppäreiltään nousseet, sillä Soulissa sijaitsevasta Yapizon-palvelusta hakkerit saivat digilompsaansa 3 800 bitcoinia, päivän kurssilla arvoltaan noin 13 miljoonaa euroa.

Pohjois-Korean hakkerijoukot hyödyntävät usein Tor-verkkoa. Uutisessa ei ole mainintaa siitä tai siihen perustuvasta Silk Road -kauppapaikasta. Bitcoinit täytyy ainakin toistaiseksi vaihtaa normivaluutaksi, jos niillä aikoo paikata valtion tulo- ja menoarviota.

YK:n turvallisuusveuvosto tiukensi hiljattain Pohjois-Korean vastaisia pakotteita runsaalla 800 miljoonalla eurolla.

Suomen Uutiset