Vihreiden entinen kansanedustaja (1987-1995), puurakentamisen emeritusprofessori Eero Paloheimo ehdotti Suomen Uutisten haastattelussa ilmastonmuutoksen hillitsemistä Afrikan hiekka-aavikoita metsittämällä. Valtavaan operaatioon valjastettaisiin maailman suurimmat armeijat. Haastattelu liittyy Paloheimon uutuuskirjaan Kiinalainen juttu, jonka Suomen Uutiset esitteli aiemmin.

Paloheimo haluaa pelastaa maailman megalomaanisen suurella Unite the Armies -aloitteella, jonka hän on lähettänyt Yhdistyneille Kansakunnille professori U.B. Lindströmin kanssa.

Kampanja pyrkii pysäyttämään maapallon ympäristön jatkuvan huonontumisen. Muuten vaarallinen kehitys kiihtyy ja vie meidät lähelle tilaa, josta ei ole paluuta, professorit kirjoittavat.

He ehdottavat toimenpiteitä hankkeisiin, joihin tarvitaan suuria henkilö- ja kalustoresursseja.

Niitä ovat esimerkiksi laajat peltometsäviljelyn käynnistämiset sekä puuston, kasvien ja eläimistön migraation tuki ilmastonmuutoksen takia. Hankkeet auttaisivat pahimman katastrofin torjuntaa. Tämä edistäisi myös paikallista ekologista ja sosiaalista vakautta ja työllisyyttä, jos seudun asukkaat osallistuisivat toimintaan.

Konkreettisena esimerkkinä voi mainita Saharan metsittämisen, jota kannattaa myös St1-polttonesteyhtiön perustaja Mika Anttonen. Anttonen näkee hiilinielujen kasvattamisen eli käytännössä Afrikan metsittämisen päästövähennyksiä tehokkaampana keinona ilmastonmuutoksen hillinnässä, Suomen Uutiset kirjoitti marraskuussa.

Ensiapua ekokatastrofiin

Paloheimon mukaan meillä on ekokatastrofin kanssa hirvittävä kiire, ja kun tämä prosessi on kiihtyvä, se kaipaisi ensiapua.

– Ja jos mietitään, mikä se ensiapu voisi olla, niin se voisi olla semmoiset isot hankkeet, kuten esimerkiksi Saharan metsittäminen, joka on mahdollista, mutta se maksaa. Ja se vaatii resursseja, sanoi Paloheimo Suomen Uutisten haastattelussa.

Paloheimon ratkaisu olisi radikaali: se olisi sellainen muutos maailman armeijoiden yhteiseksi tehtäväksi, että ne eivät keskittyisi sotimaan toisiaan vastaan, vaan paneutuisivat yhdessä puolustamaan maapalloa tältä ekokatastrofilta.

– Siinä lyötäisiin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Toinen olisi se, että sillä olisi merkittävä, aivan ratkaiseva vaikutus tälle maailman ympäristötilanteelle, sillä pystyttäisiin ottamaan tällaisia suuria hankkeita niin kuin esimerkiksi Saharan metsittäminen. Tietysti sillä olisi sitten toinen vaikutuksensa ja se olisi rauhan tulo maailmaan, kun armeijat löytäisivät yhteisen tavoitteen.

Miksi sitten juuri armeijat olisivat tehokkaita suorittamaan tällaisia megahankkeita?

– Siellä on kurinalainen organisaatio, he pystyisivät tän tyyppisiä asioita hoitamaan, kun sanottaisiin, että metsitä Sahara, taakse poistu, niin sillä tavalla alkaisi tapahtua, Paloheimo selittää.

Paloheimon mielestä on selvä, että poliitikot ovat niin mielikuvituksetonta porukkaa, etteivät ne vielä lähde tällaisiin radikaaleihin juttuihin.

– Mutta kyllä ne lähtee sitten kun ollaan todella liemessä, Paloheimo uskoo.

Suomen Uutiset