Komissio ilmoitti haluavansa arvopohjan mukaan EU-rahoituksen jakoon. Tämä merkitsee, että komissio voisi lähes mielivaltaisesti katkaista rahoituksen, jos se ei pidä jonkun jäsenmaan politiikan arvoista eli toisin sanoen jonkun maan EU-kriittisyydestä. Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio näkee tässä kehityksessä huolestuttavia merkkejä siitä, että EU lipuu kohti totalitarismia, jossa rangaistaan jäsenvaltioita kansallismielisyydestä.

– Suomen hallituksen ministerit ovat nyt kehuneet tätä linjaa, myös tänään eduskunnan täysistunnossa, Tavio kirjoitti keskiviikkona blogillaan Uudessa Suomessa.

– Näin Eurooppa-päivänä, kun liittovaltiomielisyyttä tuputetaan joka tuutista, minulla on unelma ja se on unelma itsenäisten kansakuntien Euroopasta.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri taas epäili aiemmin Suomen Uutisissa, että EU:n komission tuore esitys saattaa kaventaa periaatetta, jonka mukaan keskeisimpiä oikeusjärjestykseen sisältyviä arvoja ja perusperiaatteita tulee voida suojata ulkomaisen oikeuden vaikutuksilta.

Ehdotuksen mukaan unioni voisi evätä EU:n rahoitusta riippuen siitä, miten vakaviksi se katsoo oikeusvaltioperiaatteen rikkomukset.

Meren mukaan oikeusvaltioperiaatteen tulkinta voi muodostua ongelmaksi.

– EU voi sen nojalla tulkita oikeusvaltioperiaatteita hyvinkin vapaasti, sillä komissio käyttää valvonnassaan poliittista harkintaa.

Suomen Uutiset